Puutuvatko sormet öisin? - Asiaa rannekanavaoireyhtymästä

Heräätkö yöllä siihen, että sormet ovat tunnottomat ja puutuneet, joudut ravistelemaan kättä ja hieromaan sormia palauttaaksesi tunnon? Kyseessä saattaa olla rannekanavaoireyhtymä eli karpaalitunnelisyndrooma (CTS). Australialaisen tutkimuksen mukaan rannekanavaoireyhtymästä kärsii 7% (eliittitason) kiipeilijöistä ja Hughston Health Alertin artikkelin mukaan luku on jopa 25%.

Canalis carpi syndrooma eli rannekanavaoireyhtymä tarkoittaa medianus-hermon pinnevauriota, joka syntyy rannekanavassa. Rannekanavaoireyhtymää edeltää toiminnallinen puutumisoireilu. Usein ensimmäinen merkki medianus-hermon pinteestä on yöllinen herääminen peukalon sekä etu- ja keskisormen puutumisen vuoksi ja käsi on ravisteltava "hereille" tunnon palautumikseksi. Puutuminen saattaa tuntua siltä kuin veri ei kiertäisi kädessä, mutta todellisuudessa hermopinne ei aiheuta verenkierron häiriöitä vaan puutuminen on ainoastaan hermostollista.

Muita merkkejä hermopinteestä voi olla sormien tunnottomuus, pistely ja puutuminen erilaisissa askareissa tai esimerkiksi tietokonetta tai kosketusnäyttöjä käyttäessä. Hoitamattomana ja jatkuvana pinnetila vaurioittaa hermoa aiheuttaen rannekanavaoireyhtymän, joka johtaa lihasheikkouteen peukalossa (peukalon tyven lihas surkastuu), puristusvoiman häviämiseen pinssiotteessa, sekä kipujen ja särkyjen lisääntymiseen.

Hoito
Rannekanavaoireyhtymää hoidetaan korjaamalla pinnetilan syy, esimerkiksi parantamalla työergonomiaa. Kiipeily itsessään saattaa olla sen verran raskas rasite, että se aiheuttaa medianus-hermon pinnettä. Rannekanavaoireyhtymästä kärsivän ei kuitenkaan tarvitse välttämättä lopettaa kiipeilyä, sillä hermopinnettä voi hoitaa, lievittää ja ehkäistä useilla eri keinoilla:

  • Venyttelemällä käsivarsia, sormia, kämmeniä ja niska-hartiaseutua
  • Vähentämällä muita rasitteita, kuten parantamalla tietokoneella työskentelyn ergonomiaa
  • Joogan on todettu vähentävän ja ennaltaehkäisevän rannekanavaoireita
  • B6 vitamiinin puutos on yhdistetty kohonneeseen rannekanavaoireyhtymän riskiin
  • Akupunktiosta ja akupainannasta voi olla myös apua syntyneeseen hermopinteeseen
  • DC-kiropraktikon, osteopaatin, naprapaatin tai OMT-fysioterapeutin hoidot
  • Oireita voi lievittää käyttämällä ranteella kylmää 5-15 minuuttia päivittäin
  • Öisin käytettävät rannelastat pitävät ranteet neutraalissa asennossa tai vaihtoehtoisesti voi opetella nukkumaan ranteet neutraaliasennossa, jolloin hermopinnettä ei synny öiseen aikaan
  • The way of the iron fist - harjoitetta on suositeltu rannekanavaoireyhtymän ehkäisemiseksi. Liikkeitä voi suorittaa myös ilman riisiä.
  • Vaikeissa tapauksissa kortisoni-injektio ja äärimmäisissä leikkaushoito

Venytyksiä
Tässä on muutamia esimerkkejä käsivarsien ja käsien venytyksistä, joita suositellaan karpaalitunnelisyndrooman oireiden itsehoitoon. Myös niska-hartiaseutua kannattaa venytellä. Pidä venytykset pumppaavina, jotta veri pääsee kiertämään.




Kämmeniä kierretään 360 astetta.
Kyynärvarsia voi venyttää myös seinää vasten. Siirtämällä toisella kädellä peukaloa poispäin kämmenestä venyy myös kämmenpohjan lihakset.
Kämmentä voi venyttää asettamalla esimerkiksi kynän kuvan osoittamalla tavalla.



Lähteitä:
Terveyskirjasto: Rannekanavaoireyhtymä
Alternative Medicine: Carpal Tunnel Syndrome Remedies
Fit & Health: 26 home remedies for carpal tunnel syndrome
10 Natural Remedies for Treating Carpal Tunnel Syndrome
Yoga journal: Carpal Tunnel Cure
Overuse injuries in the elite rock climber
Hughston Health Alert: Rock Climbing Reaching New Heights 11.1.2011

Kommentit

Suositut tekstit