Reissukunto

"Piiskausta kiikku köydessä". Pienenä kuriositeettina ennen itse aiheeseen sukeltamista huomasin bloggerin tilastot osiossa, että mun blogiin on eksytty googlesta kyseisellä hakusanayhdistelmällä. Mielenkiintoista. Löytyykö muilta bloggaajilta jotain hauskoja vastaavia?

Sitten asiaan. Puhutaan reissukunnosta, kun ollaan matkan päällä vähän pidemmän aikaa. Toki kuntoon vaikuttaa paljon se, mitä siellä reissussa tekee. Jos juo päivät pitkät kaljaa, niin lopputulosta ei varmaan tarvi arvata. Greideistä puhun vain sivulauseessa, vaikka toki kyllähän greidi tietysti vähän kertoo siitä, että mihin suuntaan ollaan menossa.

Peruskunto
Mun suhde peruskuntotouhuihin on aina ollut kehnonlainen. Olen kyllä liikkuvainen ihminen ja tykkään touhuta, mut pidemmän päälle käveleminen on tylsää, mä mieluummin juoksen, mut vielä mieluummin teen paljon muita asioita kuin juoksen. Tähän peilaten mun peruskunto on varmasti ollut ihan hyvällä tasolla, mutta paremminkin siitä vois huolehtia.

Sanotaan että istuminen tappaa. Reissussa istumisen määrä väheni huomattavasti tavalliseen toimistoarkeen verrattuna. Pari viikkoa Suomessa kertoi jälleen kuinka paljon himassa ja ylipäänsä normaalissa arjessa tulee istuskeltua. Ja tuo istuskelu tuntuukin alaselän jomotuksena sekä takareisien ja selän kireytenä. Mä mieluummin teenkin puolen tunnin joogasetin, kun katson sohvanpohjalta töllöä.

No miten sen peruskunnon puoli reissunpäällä? Paikasta riippuen kallioille lähestymiseen ja poistumiseen saattoi mennä päivässä 20 min - 2 tuntia, ääritapauksissa päivästä kului 4 tuntia patikoimiseen. Maasto tietenkin vaihtelee mukavista metsäpoluista mäkimaastoon. Näitä patikkakertoja tuli viikossa yleensä 4-5 päivää. Mitään peruskuntotestejä tai benchmarkeja ei ole tullut tehtyä, mutta ns. perstuntumalla arvioiden peruskunto on parantunut reippaanlaisesti.

Voima
Perusvoimaa, maksimivoimaa, voimakestävyyttä. Omalla kohdallani voimatasot ovat päässeet laskemaan. Jos olisin aktiivisemmin boulderoinut ja vedellyt tiukkaa sporttia, olisin varmaan pystynyt pitämään voimatasoja paremmin yllä. Projektointikaan ei olis ollut haitaksi, nyt projekteja tuli kiivettyä karkeasti kourallinen. Pääasiassa tuli kiivettyä paljon sellasta jalkatyötä vaativaa ja teknisiä reittejä, kun taas käsillä renkkumista ja voimallisia reittejä harrastettiin vähemmän. Pääosa redpointeista meni parilla yrkällä ja loput reiteistä saittasin ja flässäsin. Voiman kustannuksella huono tekninen osaaminen ja etenkin ennen-niin-onneton jalkatyö ovat kehittyneet huimasti.

Kuunvaihteen kotiutumisen jälkeen on pikkuhiljaa siirrytty sisäkauteen ja kosketeltu pitkästä aikaa muovia. Teknisesti greidit tuntuvat entistä helpommilta. Lämpöjen jälkeen muutamia reittejä voi kiivetä mukavalla fiiliksellä, mutta todella nopeasti kädet menee tilaan, jossa sormet vain aukeavat, kun otteista yrittää pitää kiinni. Näppivoima häviää täysin. Jokainen kiipeilykerta mennään parempaan suuntaan, mutta edelleen treenit päättyvät liian nopeasti siihen, että sormet alkavat aukeamaan. Lisäksi grimpeissä ei ole yhtä paljon voimaa, enkä saa enää pienistä otteista yhtä hyvin kiinni kuin alkuvuodesta.

Vaikka voimatasot on monella tasolla päässeet vähän tippumaan, olen kuitenkin todella tyytyväinen, että pystyn sisällä kiipeämään edelleen suurinpiirtein samaa ja ulkona kovempaa greidiä kuin ennen reissua. Ja tämähän on teknisen ja pääkopan kehityksen ansiota. Lihasmuistin ansiosta uskon voimatasojen palautuvan kohtuullisessa ajassa ja toivon voivani siirtyä talven aikana liidaamaan pari greidiä tiukempaa settiä.

Jälkipyykkiä
Kokonaisuutena reissusta on vaikea kertoa mitään. Sisäisesti on vahvistunut ajatus siitä, että kuljen oikeaa polkua. Toisaalta koen että Suomessa pystyn tekemään paljon enemmän hyvää - järjestötyössä pystyn tekemään työtä niiden eteen, jotka eivät saaneet ihan yhtä paljon eväitä hyvään elämään. Itselleni on tärkeää, että työllä on oikeasti merkitystä, että se on arvokasta. Että ihmisen elämä voi kääntyä parempaan suuntaan, ei minun ansiostani tietenkään, mutta olen mukana jollain tasolla mahdollistamassa sitä muutosta. Olen mahdollistaja (tittelini on paljon tylsempi ja totuudenmukaisempi). Reissaaminen ja omien kiipeilyintohimojen toteuttaminen on lopulta hyvin itsekästä ja epäekologista. Koska aletaan muuten puhua lähikiipeilystä? Nyt keskityn hetken muovin tahkoamiseen - enkä katso tulevaisuuteen.

Hetkiä.