Sveitsi vol.1

Kuumien säiden pakottamina siirryimme lopulta Sveitsiin, joka on odotetusti reissumme yksi kohokohdista. Mitään elämää suurempaa projektia ei ole tiedossa, vaikka en panis pahakseni jos sellanen löytyis, ja täältä löytyy kaikkea laatuboulderista upeisiin multipitcheihin.

Laskeskelin juuri, että meillä on alla 11 multipitchiä, joista kaksi on kolmen köyden pituisia, loput 4-7 köyttä, neljä trädiä ja loput pultattuja. Tiukin pitkä reitti on ollut 6a+ ja kahdelta reitiltä ollaan pakitettu (näitä en ole siis laskenut tuohon 11:sta). Mitä tulee siis pitkiin reitteihin, on kokemus aika vähäistä. Emme ole toistaiseksi varsinaisesti huiputtaneet mitään, mut mun mielestä huiputtaminen on toisarvoista verrattuna reitin ja kiipeilyn hienouteen. Mielessä olisi löytää sopivan haasteellinen hieno reitti huiputtaa jotakin.

Steingletcherplatten
Steingletcherplatten Sustenpassilla Sveitsissä oli heti ensimmäinen kohteemme. Lyhyt lähestyminen, helppoja ja hienoja reittejä gneissillä, ihan aloittelijakamaa. Helppous on tietenkin subjektiivista - nelosen kitkasläbi on mulle paljon vaikeempi kun alakutosen listahärdelli.

Steingletcherplatten on aika vaatimattoman näköinen, mutta täältä löytyy monta laadukasta, helppoa ja hienoa reittiä aina 6a asti.

Heti maistiaisiksi kiipesimme kaksi multipitchiä samalle päivälle: Plattenweg 4c ja Sven Glückspilz 4c, yhteensä 450 metrin verttipuolimaratooni. Ensimmäiseltä löytyi enemmän kitkaosuuksia ja jälkimmäiseltä kahvaa. Molemmat reitit ovat vaikeudeltaan suhteellisen homogeenisia ja kiipeily on tasaista ja hienoa. Reittien pultitus on ihan kohtalaista ja reiteiltä löytyy paikoin pakollisia rannariosuuksia. Steingletcherplattenilla hienointa on se, että helpot reitit ovat oikeasti kiipeilyllisesti hienoja ja jatkuvia, ei mitään louhikkoja, irtokiveä tai hyllykävelyä.

12 köyttä oli hyvä harjoitus tehokkaaseen ankkureilla toimimiseen ja sujuvaan laskeutumiseen. Toiselta reitiltä laskeuduttaessa osat jakautuivat luonnostaan ja väliankkureilla toimiminen noupeutui, tehostui ja järkevöityi huomattavasti. Alhaalla fiilis oli parhautta ja olisin mielelläni kiivennyt vielä kolmannenkin reitin. Tosin jo ennen viimeisen reitin toppia taivaalta oli tiputellut ja eväätkin oli syöty. Päätimme, että paluu autolle olisi järkevintä. Noin puoli tuntia autolle paluun jälkeen se taivas sitten repesikin. Täydellinen ajoitus - näin ei ihan aina voikaan todeta.

M&H vs. Steingletcherplatten 2-0

Mittagflue
Meiringenin lähistöllä olisi kiivettävää vaikka loppuelämäksi joka päivälle, mutta päätimme jatkaa Sveitsin kierrosta. Eksyimme jostain syystä Boltigenin sporttikallioiden viereen pitelemään sadepäivää. Kokonainen päivä vierähti pakussa virkkuukoukku kädessä odotellen sateen väistymistä. Katselimme lähellä sijaitsevaa komeaa isoa töppyrää ja mietimme, että kyllä tuollakin varmaan jotain on. Iltasella viereemme pysähtyi auto, josta astui ulos eräs metsäinsinööri ja kutsui meidät kalj... kahville mökilleen. Muutama sananen vaihdettuamme hän kertoi mökkinsä sijaitsevan aivan Mittagfluen alla, siis sen töppyrän, jota olimme ihastelleet. Siis puhutaanko vähän onnenkantamoisista?

Kaverilla on suomalainen tyttöystävä ja koska tarinan tueksi hän osasi muutaman sanan suomeakin, päätimme ottaa kutsun vastaan; ei kai kaveri nyt ihan mikään psykopaatti voi olla. Istuimme iltaa mökillä ja jäimme yöksi parkkikselle. Mehän voitas tsekata se Mittagfluen Sandmeierrippe 5c, joka muuten oli meidän topossa, muttei jostain syystä näkynyt topon kartoissa.

Mittagflue Boltigenin yllä on jo ihan vaikuttavan näköinen töppyrä. Turpaan tuli jo lähestymisellä, ei siis mitään lähetysjuhlaa.

Näkymiä parkkikselta.

Seuraavana aamuna heräilimme myöhään ja arposimme sään kanssa - kirkkaalla ilmalla täältä pitäs nähdä Matterhornit, Mont Blancit, Jungfraut ja muut. Päätimme kuitenkin lähteä reitille samalla päivällä, vaikka vähän pilveä olikin. Aurinko lämmitti, mutta sää oli sopivan viileä.

Lähestyimme reittiä fiksiköysien päähän asti, jolloin katsoimme lähestymisen muuttuvan turhan riskialttiiksi meille. Märkä kapea nurmikkokaistale ja parisataa metriä jyrkkää mäkeä alla. Otin itselleni köydenpään ja tein varovaisen tiedustelun polulle. Hetken jo tuntui, että kyllä tää tästä menis, reitille olisi reilu sata metriä. Heikki teki myös tiedustelut, mutta totesi, ettei halua mennä. Mitään varmistusmahdollisuuksiakaan ei liiemmin ollut. Fiilis oli tietenkin kun lapsella, jolta on just otettu tikkari suusta. Mut homma vaan on niin, että molempien pitää olla hommassa mukana. Ja mietin kuinka monet pakit ja mun hermoilut ja jännitykset Heikki on joutunut kestämään - tämä kun oli eka Heikin osalta. Pakulla haavoja nuoleskellessa yritettiin lohduttautua sillä, että me ei taidettu olla ainoat, jotka otti lähestymiseltä pakit.

M&H vs. Mittagflue 0-1

Käytiin lohduttamassa itseämme Boltigenin sporttikaltsilla ja tikkaamassa pari kutosta pois. Tässä reittimerkintää Boltigenin sportticrägillä.

Boltigenin reitit on kruksikkaita keskinkertaisella kalkkikivellä. Menossa V-Mann 6a:n kruksiin

1.8.
Olimme saaneet kutsun metsäinsinöörin mökille viettämään Sveitsin itsenäisyyspäivää. Aamulla nousimme Mittagfluelle patikoiden maisemia ihailemaan. Huipulle meni vajaa tunti helteessä hikoillen. Illalla saimme ihailla rinteille sytytettyjä kokkoja, ilotulituksia ja tietenkin syötiin hyvin. Seura oli hauskaa, vaikka yli puolet jutuista meni ohi, saksankielestä ymmärtäisin sanasen, mut sveitsinsaksa....

Käytiin Mittagfluen töppyrällä jalan. Ihan hirveen kauas tosta lipusta ei uskallettu mennä...

Itsenäisyyspäivän meininkiä käkimökillä.

Naapurilla oli komeat ilotulitushässäkät ja rinteillä poltettiin kokkoja.

Jumelle
Itsenäisyyspäivänvietosta palauduttuamme jatkoimme matkaa eteenpäin. Päämääränä oli Jumellen huiputus harjannetta (5c+ / 5b 2p.a.) pitkin. Jumelle on Pucellen eteläisin huippu ja pitkältä harjanteelta löytyy mielettömästi reittejä.

Jumelle on töppyröistä vasemmanpuoleisin. Lähestyminen oli ihan hanurista ja meikäläinen oli takapuolellaan useamman kerran. Myös alastullessa otin parit liu'ut.

Harjannereitti 5c+ (5b 2 p.a.).

Reitti  (Arete) on melko lyhyt, vain viisi lyhyttä köydenpituutta ja meille ensimmäinen harjannereitti. Parin päivän takainen valvominen painoi silmissä ja jaloissa, sitä ei olla enää kakskyt vee. Aloitin liidit linkkaamalla kaksi ekaa pitchiä (4b+5a), loput vuoroteltiin ja seuraavilta köysiltä löytyi pari kenkkua kitkaosuutta, joista omalle liidilleni osuneen kitkakruksin (5b) ohitin todella korkealla jalannostolla, mikä puolestaan päätyi siihen, että olin polvillani jalitsulla, enkä hetkeen tiennyt miten pääsen tilanteesta pois.

Neljänneltä ankkurilta kierretään ilman varmistuksia pieni töppyrä ja viides köysi toppaa Jumellen. Vaikka harjanteella kulkee polku, en halunnut kulkea sitä varmistamatta. Heikki siis meni vikan pitchin alkuun ja rakensi ekasta pultista ja kiilasta (onneks oli kamaa varoiksi mukana!) pitkällä slingillä tasapainotetun ankkurin ja varmisti mut pitchin alkuun. Vika köysi oli lyhyt, vain kaksi pulttia ja Heikki nousi toppiin puhtaasti (5c+). Koko reitillä kiiipeilyosuudet olivat lyhyitä ja keskeityivät aina rikkonaisiin osuuksiin. Mut harjanteet taitaa olla luonteeltaan vähän sellasia. Niissä paikoin missä pääsi vähän kiipeämäänkin, kallio oli hienoa kalkkikiveä.

M&H vs. Jumelle 1-0

Topista oli hienot näkymät. Mut mitään ihmeellisiä toppausfiiliksiä ei tullut. Reitti oli kiipeilyllisesti tylsä, eikä toppaaminen oikein tunnu, kun missään vaiheessa ei puntit tutissu tai ollut kurat housuissa.

Itseasiassa Jumellelta laskeutuminen feissiä pitkin oli koko päivän hienoin juttu. On aika harvinaista antaa propsit laskeutumisesta.

Ja vähän muutakin
Olemme kierrelleet myös monilla sporttikallioilla, joista kutosen kiipeejälle voin suositella ehdottomasti Neuhausia. Hienoja teknisiä reittejä kalkkihiekalla: en ole ikinä kiivennyt niin teknisiä ja monipuolisia kuusaakkosia, herkästä muuvittelusta tuli äärettömän mahtava fiilis. Suuri osa seinämästä on varjoisaa, joka heinä-elokuussa on enemmän kuin toivottavaa. Eksyimme myös boulderoimaan Engelbergiin, joskin puuha oli 30 asteen helteessä melkoisen tukalaa.

Mäkin onnistuin nostamaan hanurin maasta Engelbergissä.

Tää oli jonkun sortin traverssi 6a+. En oikein tiedä mihin se päättyi, kun möhkälettä olis aikas hankala topata. Tai toppaaminenkin vois vielä onnistua, mut alastulo onkin jo sit toinen asia.

Perussveitsiläistä maisemaa Engelbergissä.

Kaveri sylkäs suustaan mun tarjoilemat ruohot heti kuvan ottamisen jälkeen.

Luontokuvaa à la Heikki.