Chamonix vol. Brévent

Syrjähyppymme Chamonix'ssa jatkuu edelleen. Tänään oli vuorossa kiipeäminen Bréventille reittiä Frison-Roche 6a. Midiltä katsottuna koko Aguille Rouge näyttää kovin vaatimattomalta, mutta Bréventin alla fiilis oli vähän toinen.

Heräsimme aamulla ajoissa, näin harvoin kun herätyskellon pirinään joutuu heräämään. Oli luvattu kirkas päivä, mutta aamulla koko Chamonix oli raskaan utupilven saartama. Napsasin tabletin Chamonix-appin auki ja tsekkailin hieman webbikamerakuvia. Reilu kahdessa tonnissa pilvien yläpuolella paistoi aurinko. Hieno homma.

Vähän tuntui yli-innokkaalta seisoskella siinä kassaluukun takana puoli tuntia ennen hissien aukeamista, mutta peräämme syntyi nopeasti jonoa. Matkasimme hissillä pilviverhon läpi ja Bréventillä aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Lähestyminen reitille käy nopeasti ja helposti hiihtorinnettä alas, jonka jälkeen poikkaroidaan louhikossa polun alkupäähän.

Reilu kahdessa tonnissa paistoi aurinko. Lähestyminen oli suhteellisen iisi.

Tällä kertaa olimmekin reitillä ensimmäisinä, sillä edellämme menneet kiipeilijät hävisivät jonnekin alemmas. Olin aika jännittynyt ja hermostunut, jonka seurauksena sain valjaat ja kaikki muutkin hässäkät solmuun. Pienen rauhoittumisen jälkeen olimme saaneet pikkureput pakattua ja räkit valmiiksi.

Reitin juurella räkkäämässä.

Olimme sopineet, että minä aloitan liidit. Heti ensimmäinen köysi on 6a ja ajatus liidata se kylmiltään jännitti. Pelko persauksissa lähdin kiipeämään. Peräämme tuli seuraavat kiipeilijät, jotka jäivät kauemmaksi katsomaan liidiäni. Yleisön saaminen jännitti vielä enemmän. Itse asiassa reitin ensimmäinen köysi oli yllättävän hieno ja paikoin kuumottava vertti pätkä, jossa itse kiipeilyä riittää noin 25 metriä, jonka jälkeen kävellään 10 metriä hyllyn poikki ankkurille.

Toinen köysi. Brévent on ihan vaikuttavan näköinen alhaaltapäin.

Toinen köydenpituus on irtonaista ja kuumottavaa diagonaalista poikkarointia greidillä 5b. Pilvet alkoivat nousemaan ympärille ja kiipesin omalle vuorolleni osuneen kolmannen köyden (5c) pilvien ympäröimänä. Vain kalliota näkyvissä ja muu maailma oli kadonnut jonnekin usvan taa. Köyden lopussa ankkurin löytäminen oli vaikeaa ja könyäminen kapeasta välistä hyllylle sai vain toivomaan, että se ankkuri olisi jossain lähistöllä. Hetken päästä bongasinkin ankkurin selkäni takaa. Helpotus.

Liidasin kolmannen köyden (5c) sumuverhon ympäröimänä.

Neljäs köysi on reitin kruksipätkä (6a) ja joidenkin mielestä se on 6a+, mut ei se kyllä oikeasti ihan niin napakka ole. Lisää könyämistä ja poikkarointia, kunnes tullaan sisäkulmaan. Tässä voikin sitten joko kiivetä halkeamatekniikalla tai leiskaten. Heikki liidasi pätkän ja molemmat kiipesimme kruksin pääasiassa leiskaten, muutama frogimuuvi siellä täällä. Pilvet tuntuivat nyt parkkeeranneen pysyvästi ympärillemme ja kun ympäröivä maailma häviää, on fiilis aika mystinen.

Tästä jäikin itselleni enää jäljelle nelosen poikkari, joka pääasiassa on hyllykävelyä. Reitin viimeistä köyttä (5c) on kehuttu parhaimmaksi. Olin etukäteen varaillut itselleni viimeisen köyden liidiä ja ankkurilla Heikki totesi, että 'se olis vähän niinku mun vuoro'. Hetken molemmat toitotti halukkuuttaan liidata pätkä, mutta annoin liidin suosiolla Heikille, sillä mähän olin saanut juuri Un Pére Noël pour Lucyn hienoimman köyden.

Itseasiassa vika köysi olis ihan täysin puhtaasti träditettävissä. Hieno sisäkulma hyvällä halkeamalla. 30 metriä hienoa kiipeilyä leiskaten ja kahvoilla. Fiilistelimme hetken toppiankkurilla ja siirryimme iloisin mielin Bréventin ravintolaan juomaan lasilliset viiniä.

Viimeinen köysi (5c). Kamaa uppos vain yhden piissin verran. Kunnon räkillä tää menis trädinäkin.

Leiskaaminen oli raskasta, mut jaksoin vääntää koko 30 metriä puhtaasti.

Vielä vähän könyämistä toppiankkurille. Sumupilvessä kiipeäminen oli itseasiassa todella mahtavaa. Maailma ympärillä hävisi ja yhtä hyvin olis voinut olla vaikka kaks kilsaa ilmaa alla.