Chamonix vol.1

Kesken Sveitsin kierroksen harhauduimme Chamonix'iin, missä vuorikiipeilijä kohtaa modernin sporttikiipeilijän ja yllätyksekseni vielä boulderoijan. Niin, miksipä Chamonix'ssa ei olisi bouldereita?

Tarkoituksemme oli kiertää myös muita Haute Savoien töppyröitä ja seiniä ihmettelemässä. Ennen rajan ylitystä kävimme Sex du Corbeaun sporttikaltsilla ihmettelemässä paikallista sandbaggausta. Nyittyäni lasittunutta kalkki-6a:ta puoleenväliin roikkuen suurinpiirtein jokaisessa jatkossa päätin luovuttaa. Yhtäkkiä olo olikin erittäin kipeä. Kuinka sattuikin, että kun homma ei toimi, on hyvä syy vetäytyä kalliolta häntä koipien välissä "kipeänä".

Illalla olimme jo ajaneet Chamonix'n ohi ja olo vain paheni ja kuume nousi. Sairastin intensiivisesti vielä seuraavat neljä päivää. Tällä kertaa sairaspäivät osuikin pitkän matalapaineen kanssa yksiin, eikä kiipeilyilmoista ollut tietoakaan. Se vähän helpotti fiiliksiä, kun ei tarvi miettiä mistä kaikesta kivasta jää paitsi.

Koska sairastamiseen tuhraantui kaikkiaan viisi päivää, päätimme skipata Haute Savoien muilta osin ja ajoimme Chamonix'iin. Tästä alkoikin pitkä korkeapaineen jakso ja kirkasta ilmaa oli tiedossa päiviksi.

Les Chéserys
Pitkän sairastamisen jälkeen päätimme aloittaa kiipeilyt varovaisesti helpoilta reiteiltä. Les Chéserys Aguille Rougella oli ensimmäinen kohteemme. Olin topoon ruksaillut kiinnostavia reittejä, mutta nyt poikkeuksellisesti taivuimme suuntaamaan pultatulle helpolle Voie Jaune 4c viiden köyden multipitch-reitille.

Lähestyminen kaltsille vie reilu tunnin ylämäkeen. Huomasin heti lähestymisellä, että kroppa on väsynyt, eikä kunto ole vielä palautunut. Jopa patikoitsijat, oikeastaan kaikki polulla liikkuvat, ohittivat meidät. Fiilis oli raskas.

Kallio oli ruuhkainen, kuten uumoilinkin. Jouduimme jonottamaan reitille hetken. Ensimmäiset kaksi köyttä tuntuivat raskailta, mutta greidiinsä nähden todella helpoilta. No ainakin paljon helpommilta mitä rajan takana Sveitsissä. Laskeuduimme reitiltä tandemina, jolloin kumpikin ottaa oman köydenpään ja laskeutuminen tapahtuu yhtä aikaa. Koska painoeromme on suuri, pitää tässä olla tarkkana. Tandemina laskeutuminen 60 metrin puoliköysillä kävi ripeästi ja koska virtaa riitti, päätimme kiivetä vielä La voie de l'EMHM 5c:n, tämäkin viisi köyttä. Kiipesimme reitin suhteellisen ripeään tahtiin, mutta tällä kertaa laskeuduimme erikseen.

Voie Jaune 4c:n ankkurilla oli ruuhkaa.

Chamonix'n neloset on aika lailla kävelyä...

Sarjassamme "parhaat toppikuvat" yleisön suosikkikuva. La voie de l'EMHM 5c topissa ainakin maisemat oli kohdillaan.

Alhaalla päätimme kiivetä vielä kolmannen reitin. Tarkoituksemme oli kiivetä Voie Blanche 5c, mutta päätimme kuitenkin lähteä yrkkäämään viereistä Un Père Noël pour Lucy 6a reittiä. Reitin kaksi viimeistä köyttä ovat greidiä 6a ja ajattelimme, että reitiltä on kuitenkin helppo ottaa tarvittaessa pakit.

Neljä ekaa köyttä on pääosin släbihipsintää greideillä 5a, 5c, 5b ja 6a. Lisämausteena vähän kanttia, lyhyt halkeama, vähän kahvoja ja poketteja. Viimeinen köysi on reitin hienoin. Itseasiassa se on jo itsessään yksi hienoimpia köysiä mitä olen kiivennyt. Meikäläisen onneksi olin liidivuorossa. Ankkurilta ensin poikkaroidaan "sisäänpäin" ruohohyllyn yläpuolella, jonka jälkeen tulee ilmava ja jännä lyhyt poikkari vasemmalle, josta itse kiipeily alkaa. Tästä eteenpäin kiipeily on yhtä juhlaa ankkurille asti. Kuumotus oli taattu, ja vaikka reitti oli hyvin pultattu pitää pultin päälle kuitenkin rohkeasti uskaltaa mennä. Toppasin köyden puhtaasti on-sightina (ei ollut onneksi muita kiipeilijöitä edellä tai mankkajälkiä näyttämässä reittiä). Tein kunnon toppituuletukset, enkä malttanut odottaa, että Heikkikin kiipeää vielä pätkän. Laskeuduimme jälleen tandemina ja olimme alhaalla kahdella laskeutumisella & lyhyellä kävelyllä.

Un Père Noël pour Lucy 6a neljäs köysi (6a).

Mikä fiilis? Un Père Noël pour Lucy 6a:n vikan 6a-pitchin saittiliidi ja toppifiilikset.

Un Père Noël pour Lucy on tähän mennessä yksi hienoimmista, ellei jopa hienoin, reitti, jonka olemme kiivenneet. Kuukausi sitten murehdin, ettei mulla psyyke tahdo riittää pitkille reiteille, mut tuolla hetkellä se kaikki unohtui. Koko tunnin matkaksi takaisin autolle juttua riitti tuon yhden köydenpätkän hienoudesta.

Aiguille de la Glière / L'Index
Chéserysistä rohkaistuneena ja Heikin trädi-innostuksen viemänä päätimme nousta L'Indexille sekavarmisteista Voie Brunat - Perroux 5b reittiä. Lähestyminen on melko helppoa ja nopeaa hissiltä. Mulle ajatus sekavarmisteisuudesta oli hyvä, koska tällöin mäkin voisin uskaltaa kiivetä jonkun pätkän.

Olimme ensimmäisenä reitin alla, mutta emme pitäneet räkkäyksen kanssa kiirettä. Olisi kai pitänyt, sillä meidät kiilasi kaksi ranskalaista vanhempaa miestä ja heillä tuntui se kiipeäminen kestävän. Niinpä odotimme iäisyydeltä tuntuvan ajan. Reitin ankkureille ei mahdu kuin yksi kerrallaan, joten jonoa syntyi myös meidän taakse.

Kaksi ekaa köyttä on pultattu ja Heikki liidasi ne ilman kamoja, vaikka pulttiväli olikin suhteellisen kuumottava. Mut ei sinne kauheasti mitään olis saanutkaan. Sitten kävellään ruohohyllyn yli ja kolmannen köyden alkuun. Ajattelin, että sehän näyttää helpolta, mä yrkkään. Pakitin kuitenkin ekalta pultilta (15m) takas ankkurille - ei vaan tuu nyt menemään. Niinpä Heikki jatkoi liidaamista vielä seuraavat kolme köyttä.

Reitin sekavarmistettavuus kuitenkin kummeksutti. Hyvin varmistettavan halkeaman viereen oli uhrattuja pultteja, mut muuten rannarit oli pitkiä ja kamaa sai huonohkosti. Eli ne kohdat, joihin omaa rojua olis saanut, oli parhaiten pultattu. Ihmeellinen logiikka, siitäkin huolimatta, että ne oli reitin kruksit.

Ylhäällä ajattelin, että mähän voisin ottaa liidattavaksi kuudennen köyden. Alku oli pultattu, mut yhtäkkiä pultit hävis ja mä jatkoin trädeillä kohti harjannetta. Poikkaroin harjanteella löytämättä ankkuria. Huutelin Heikkiä tarkistamaan topon, mut asiaan ei oikein tullut selvyyttä. Niinpä mä pakittelin, kiipesin alaspäin ja tulin jälleen takaisin ankkurille. Nyt siellä olikin jo seuraava odottelemassa vuoroaan. Vähän harmistutti olla tukkimassa reittiä, mut minkäs teet.

Heikki kiipesi ylös samoille paikkeille, joista meikä lähti pakittamaan, ja kuuli ylempää ääniä. Pienestä kielimuurista huolimatta selvisi, että ollaan ihan oikeilla jäljillä ja heikki teki töttyrän yli slingiankkurin ja laittoi vielä camun backupiksi. Ankkurilla odottelimme vielä, että ranskalaiset saivat toppikuvansa otettua ja Heikki kiipesi seuraavat muutaman metriä toppitöttyrälle, johon teki toisen slingiankkurin.

Jostain syystä mun fiilikset koko reitillä oli lähinnä ahdistuneet ja jännittyneet. En pystynyt nauttimaan kiipeilystä lainkaan, mut se ei ainakaan helpottanut, että roudasin koko reitin 8 kiloista rinkkaa selässäni, jossa oli lämmintä vaatetta, juomaa, evästä, patikkakengät, ensiapujutut, lääkkeet ym. +15% painoa lisää elopainoon ei oo mikään ihan kevyt juttu. Topissa kieltäydyin toppikuvista, enkä pystynyt nauttimaan huikean hienosta näköalasta. Halusin vain mahdollisimman pian pois. Jälkeenpäin harmitti, etten pystynyt rentoutumaan, sillä olotilastani huolimatta homma sujui pääasiassa hyvin ja Heikki hoiti liidit ja ankkurit kuin vanha jorma.

Topista pitää kuitenkin vielä poikkaroida harjannetta ja kiivetä alas toiselle poikkarille, jotta pääsee laskeutumisankkurille. Matkalla on pari hakasta ja harjanteelle saa vähän rojua. Lopun poikkarit ja alaskiipeämiset sujuivat itseltäni kuitenkin paremmin kuin odotin. Laskeuduimme kaksi kertaa, jotta pääsimme polulle kiviränniin. Ränniin voi laskeutua myös ylemmäs, mutta silloin pitäisi kiivetä jonkin matkaa kolmosen greidiä alaspäin. Ei hirveesti houkutellut. Tosin se toka laskeutuminen kolmeen ruosteiseen hakaseen viritetystä slingihässäkästä ei myöskään liikaa houkutellut.

Heikki siis liidasi koko matkan puhtaasti L'Indexin toppiin. Reitti ei ole erityisen hieno, mut Heikki sai ihan hienon kokemuksen ja mä olen onnellinen, että olen hengissä.

L'Index Aguille de la Glièrellä.

Turistina Midillä
Käytiin perusturistina hissilä Aguille du Midillä ihailemassa maisemia. Jos eilen mun liekkiä vähän tukahdutettiin, niin tää vierailu oli ku bensaa liekeille. Ehkä mustakin vois olla vielä vuoripirjoksi? Pyyhettä ei siis oo heitetty vielä kehään.

Silmiä hivelevän kaunis neitokainen nimeltään Mont Blanc.

Entrance Vallée Blanche ja taustalla herkulliset huiput, korkeimpana näkyy Grandes Jorasses.