Lofootit vol 2

Seuraavina päivinä alkoi pilvistymään. Me vietettiin yksi laiska päivä Paradisetissä - se taitaa olla niin, että tuo trädimultipitch vie vielä sen verran henkistä energiaa, että akkujen lataamiseen menee tavallista pidempään. No ainakin päivä tai kaksi, kun takana on kaksi päivää kiipeilyä. Sellainen 2:2 on tällä hetkellä ihan toimiva. Lepopäiviin toki voi ottaa jotain lungimpaa kiipeilyä.

Öisin tuuli yltyi ja keinutti pakua kuin kehtoa. Sadettakin ripsahti pari pisaraa. Heikki kävi sääikkunan osuessa saittaamassa leiripaikan viereltä Apan, jota mäkin hieman hypistelin. Mun osalta homma päättyi just siihen, kun ois pitänyt osata kiivetä. Olin kuitenkin iloinen, että lähdin testaamaan.

Svolvaergeita: Forsida

Pari päivää oli taas kytätty ennusteita ja nyt näytti siltä, että geitalla on kirkasta. Taivas oli pilvinen, mutta pilvet olivat nyt korkealla. Plääni oli nopeasti tehty.

Meidän edellä oli kaksi köysistöä ja ensimmäisenä meni ilmeisesti jotain kiipeilykoulun porukkaa ja tuntuivat etenevän melko hitaasti. Me räkättiin rauhassa ja lähdin ekalle köydelle. Jouduin tarkistelemaan topoa parikin kertaa, että olenko lainkaan oikealla suunnalla. Mun mielestä tää eka köysi oli todella jäätävä. Sitä hautausmaata mäen alla katsellessani mä muistelin juuri kuulemaani epiikkiä tällä reitillä. Olisin ollut valmis pakittamaan, mutta tovin ankkurilla vietettyäni mun mieli rauhoittui ja meininki tuntui taas ihan hyvältä.

Olin juuri päässyt tokan köyden ankkurille, kun edellämme ollut suomalaisköysistö huuteli seuraavalta ankkurilta, että meno on aika hidasta. Päätettiin odottaa alempana, sillä kakkosankkuri on enemmän tuulensuojassa. Pikkuhiljaa alkoi tulemaan kylmä ja päätin lähteä liidaamaan kolmatta köyttä. En tiedä olinko liian jäässä fyysisesti vai henkisesti, mut mun oli pakko ottaa puolesta välistä pakit. Heikki otti puolestaan liidivuoron.

Kolmannella ankkurilla tuuli yltyi ja pilvet ja kosteus ympäröi koko töttyrän. Nyt beilaaminen ei olisi järkevää, vaan fiksuinta on saada itsemme ylös mahdollisimman nopeasti. Varmistin Heikkiä ja samalla hoin Espanja, Thaimaa, aurinko, pultit. Yht'äkkiä boulderointi tuntui kovin järkevältä harrastukselta. Laittaisin kamat kasaan ja painelisin autoon. Kylmyys alkoi kangistamaan ja aloin tekemään kyykkyjä kymmenen sarjoissa. Ajattelin, että reisi- ja pakaralihakset on isoimpia lihaksia, joten kyykkäämällä saan pumpattua itseeni edes vähän lämpöä. Tein ainakin 200 kyykkyä.

Lopulta Heikki lähti liidaamaan viimeistä köyttä. Vieressä oleva pihlaja tiputti vettä. Märkää, kylmää ja liukasta. Muutama metri ja me päästään täältä pois! Viidennellä köydellä tehdään jonkinlainen släbipoikkari. Heikki oli tehnyt ankkurin poikkarin alkuun. Edellämme ollut suomalaistiimi oli tarjonnut meille laskeutumisköyttään, jos emme haluaisi sateessa lähteä poikkaroimaan. Hekin olivat kiivenneet toppiin Lillehornin kautta ja ehtineet töppyrälle juuri ennen kuin se kastui. Reitin toppaus oli muutamista metreistä kiinni, mutta mulle oli tässä kohtaa ihan sama, sillä halusin vain töppyrältä pois.

Heikki saittaa Apan. 

Samalla tyylillä mennään. Henkselit :)

Heikki liidasi jormana Forsidan neljä köyttä aina toppiankkurin alle. Pilvet alkavat jo vähän hälvenemään.

Taitaa olla eka hymy tällä reitillä. Jee! Me pelastutaan! Meikä valmiina nappaamaan laskeutumisköydet Lille- ja Storehornin välistä ja beilaamaan.

Sadepäivänä käytiin Å i Lofotenissa. 

Meikä pööpöilemässä.

Å i Lofoten.

Å i Lofoten.