Lofootit vol 1

heinäkuuta 26, 2015

Lofootit vol 1

Vielä päivää ennen lähtöä mun olo oli jotenkin epätodellinen, enkä oikein tajunnut, että reissu on alkamassa. Koko reissu lykkääntyi pakun huollon takia, eikä vielä alkuviikosta ollut mitenkään varmaa, että me saatais auto ajoissa.

Heikki päätti lyhentää kesälomaa, kun lomaakaan ei kannattanut lykätä sukulaisen häiden takia, ja siirsi sitten lomapäiviä talveen. Ja koska loma oli lyhyt, eikä Tukholmaan maksettua lauttaa olisi enää voinut peruuttaa ilman maksua, päätettiin mennä lautalla Tukholmaan. Jos Lofoottien sää näyttää huonolta, niin kakkosplääninä oli Bohuslän. Oli se jossain vaiheessa ykköspläänikin, mut kun some alkoi täyttyä Lofoottien kuvista, ja tarviiko mainostaa, että ne oli kaikki maagisia, niin kyllä siinä vähän tuli sellanen olo, että Lofooteille täytyy päästä. Niissä maisemissa ja keskiyön auringossa on vaan sitä jotain.

Auto saatiin onneksi yhdeksännellä hetkellä ja edellisenä päivänä pakattiin auto. Turun sataman lauttajonossa huomattiin, että meiltä jäi passit kotiin. En tiedä mitä maailma oikein yrittää mulle kertoa. Onneksi päästiin lauttaan, eikä reissun aikana passien perään kyselty, ne kun olis ollut meidän ainoat viralliset henkilöpaperit mitä omistetaan; ajokortti ei sellaisesta käy.

Täytyy sen verran tähän väliin mainostaa, että Siljan buffassa sain todella mainiota palvelua: väsäsivät mulle oman spessun ja maukkaan vegaaniannoksen, vaikken ollut ilmoittanut ruokavaliotani etukäteen!

Pianohandler Lund's rute

Siitä oli tasan kolme vuotta, kun ollaan kiivetty tää reitti. Sen reissun ainoaksi jäänyt reitti, joka harjoittelumielessä kiivettiin kahteen kertaan vaihtaen liidivuoroja. Tuolloin Atlantilta puski päälle sellasta matalapainetta, ettei loppua sille näkynyt.

Olin reissuun lähtiessä vähän jännitellyt sitä miten trädiankkureiden tekeminen sujuu. Osaan kyllä tehdä pommipiisseistä pedantin tasapainotetun ankkurin, mut mielessä pyöri, että mitä jos ständille tullessa mulla ei ookaan sopivaa kamaa tai sitten en vaan jostain syystä saa rakennettua hyvää ankkuria. Pianohandler Lund's rute on sellainen yleinen harjoittelu- / koulureitti, jossa on isot hyllyt ja siten ankkurien tekoa voi harjoitella rauhassa. Otin itselleni liidattavaksi ensimmäisen, kolmannen ja viidennen pitsin. Itseasiassa ekalla reissulla me ei kiivetty koskaan pitsiä kolme, sillä kalliolla oli niin ruuhka, että me hieman kierrettiin. Joten tulipa sekin nyt kiivettyä!

Kiivetessäni mä huomasin todella erikoisia tuntoja. Mua jotenkin vähän hävetti. Mä mietin, että miksi hitossa mä olen täällä, miksi mä olen tullut tänne asti opettelemaan ja sähläämään? Outoja ajatuksia, jotka yritin järjellä karistaa pois. Pitäähän sitä jostain aloittaa. En tiedä mistä se sisäinen puhe kumpusi, mutta se oli selkeä viesti, että mun pitää kääntää mun sisäinen puhe positiiviseksi. Jos itsensä kaa viettää aikaa 24/7, niin olishan se kiva, jos tulis vähän paremmin toimeen itsensä kanssa!

Bare Blåbaer

Bare Blåbaer on taatusti jokaisen lofootinkävijän to do -listalla. Tarkoitus oli ottaa aikainen startti, mutta oltiin parkissa vasta klo 10. Lähestymisellä ehdittiin eksyä kerran, mutta menetettiin siinä aikaa ehkä noin puoli tuntia. Lähestymisen viimeinen etappi ylämäkeen päästiin onneksi haikkaamaan varjossa.

Oltiin tokana köysistönä reitin juurella. Saapuessamme eka köysistö oli jo ensimmäisellä ankkurilla. Toiminta näyttyi jokseenkin hitaalta ja kankealta, joten ei kiirehditty. Lopulta Heikki aloitti liidit. Mun kakkospitsin liidi meni yllättävän hyvin, vaikka lämpöä ei ollut vielä juurikaan päällä. Jouduin kuitenkin jäämään odottelemaan ankkuripaikan alle, sillä edellisellä parilla oli puuhat pahasti kesken. En halunnut tehdä ständiä alemmas, sillä seuraava pitsi oli melko pitkä. Vuoroliidasimme reitin viidennen pitsin toppiin asti.

Neljännellä ankkurilla katsoin, kuinka edellämme ollut pari alkoi välppäämään köysiä. Näytti siltä, että he valmistautuvat laskeutumaan. Reitillä on ilmeisesti uusi lasketumisankkuri lyhyen poikkarin päässä oikealla, muttei meillä, eikä edellämme kiipeävillä, ollut tästä mitään tietoa. Tovin odoteltuamme huomaan aktiviteettia ankkurilla: lähtevät liidaamaan kuudetta pitsiä. Kun kiipeilijä näytti edenneen tovin, lähti Heikki viimeiselle pitsille. Heikin kiivetessä ja lähestyessä ankkuria, lähtee edellä olevan tiimin jäsen pakittamaan takaisin ankkurille. Nyt Heikki odottaa pohkeet liekeissä ankkurin alla, kun kaverit välppäävät köysiään ja lähtevät laskeutumaan: ja vielä counterbalanssina, joka ei tunnu olevan kunnolla hallussa, sillä laskeutuminen kestää ja kestää.

Lopulta meillä meni kiipeilyyn ja laskeutumiseen yhteensä kuusi tuntia, josta yli puolet oli pelkkää odottelua ja seisoskelua. Ehtipä katsomaan maisemia. Myös aurinko oli jo ajat sitten ehtinyt kääntymään seinälle. Haikattuamme alas, pulahdimme Djupfjordiin viilentymään!