Midsommarfest i Kjuge

Kosteusprosentti Grimselillä on tällä hetkellä yli sata. On siis hetki aikaa istahtaa koneen ääreen ja kelata vähän aikaa taaksepäin. Hetki tarkoittanee tällä kertaa ainakin kahtakymmentäneljää tuntia.

Joskus elämä heittää melko hämmentäviin tilanteisiin. Muistan istuneeni erään perjantai-illan eläköityneen kanttori-diakonissa -pariskunnan olohuoneessa epämukavan kovassa rokokoo-tuolissa siemaillen Alppien rinteillä kasvaneista mustikoista tehtyä likööriä jalallisesta kristallischnapsilasista kuunnellen kanttorin urkuesitystä (kyllä, niillä oli urut himassa) ja myöhemmin katsoen Salattuja Elämiä.  En kuvailisi tuota ihan perinteiseksi perjantai-illaksi; unohdin taas kotiavaimet.

Toki kokemus oli outoudessaan kokemisen arvoinen, aivan kuin mut olisi nykäisty yllättäen rinnakkaistodellisuuteen, jonka vaihtoehtona mulla olisi ollut istua kolme tuntia rappukäytävässä. Tällä kertaa oltiin kuitenkin Kjugessa. Ajatus oli hieman ulkoilla ja boulderoida matkan varrella Trelleborgiin, josta matka jatkuisi lautalla Rostockiin. Navigaattorin näyttäessä horisontissaan ruutulippua oli todellisuudessa edessämme pellollinen autoja parkissa. Juhannus!

Huomioliiviset iloiset kotiseutuyhdistyksen rouvat ottivat meidät vastaan ja tiedustelin ensimmäiseksi englanninkielentaitoja. Meikäläinen kyllä tarpeen vaatiessa praattaa svenskaa, mutta se ymmärryspuoli on vähän heikompaa. Parkkeerauksesta halusivat 30 kruunua ja kaivoin rouvalle 4 euroa. Koska olimme läpikulkumatkalla, ei meillä ollut kruununlatia. Kohta meille hiukkailtiin, että maksoimme liikaa ja tyrkkäsivät euron takaisin. Pieni lahjus siitä, että maksoimme väärällä valuutalla ei kelvannut. Sillä ruotsalainen on rehti. Ruotsalainen on yhteisöllinen, ruotsalainen hymyilee kun suomalainen mulkaisee kulman alta, Ruotsissa aurinko paistaa kirkkaammin, Ruotsissa lehmät laiduntavat vihreämpää ruohoa, Ruotsin maaseutu on idyllinen ja pienet kylät pittoreskeja, Ruotsin kansankoti huolehtii kaikista, Ruotsi pesee Suomen mennen tullen, joka lajissa. Koska Ruotsissa on asiat vaan niin pirun paljon paremmin.

Kjugekullin kahvilan luona tuoksui makkara, väki juhli auringonpaisteessa ruotsalaisen kansanmusiikin tahtiin. Mun olo oli jotenkin epätodellinen. Me astuttiin portista Kjugekullin luonnonpuistoon ja istahdettiin heti portin viereiselle kivelle helpon halkeamaprobleeman ääreen. Vielä pidemmällekin metsään kuului iloinen juhannuskansan juhlinta ja haitarinsoitto. Sytytysneste ja makkara tuoksuivat. Kjugekullin boulderit, joilta löytyy toistatuhatta reittiä, sijaitsevat äärimmäisen kauniissa ympäristössä. Metsä on taianomainen. Tilanne tuntui niin hullulta, että mieleeni palautui tuo muisto vuosien takaisesta perjantai-illasta. Olen elänyt toistatuhatta perjantai-iltaa ja niistä yksi piirtyi nyt vahvana mun mieleen kuin eilinen. Ja tämä juhannus on varmasti yksi niistä perjantaista, joka jää elävästi mun muistoihin.

Etsi kuvasta ruotsalaisuuden symbolit.

Saltig och sött.

Ilma oli kuin morsian, kuinkas muuten.

Eka kivi.

Scouttailtiin kiviä ilman topoa. Se on just parhautta, kun etsii ne omaa silmää miellyttävät linjat. Tää ei ollut sellainen.

Metsä oli ripoteltu täyteen kiviä. Alusta oli mukava ja puiden varjossa kuumuus tuntui siedettävämmältä.

Heikki toppasi, mutta alun muuvi jäi tekemättä. Mä selvitin alun, mutten uskaltanut enää lopun manttelia. En uskaltanut, vaikka taustalla soi rohkaisevasti haitarimusiikki sekä juhannuskansan riemunkiljahdukset ja yhteislaulut.

Alun kruksi. Reitti näytti helpommalta mitä se oli. Sopiva pähkinä purtavaksi, kun muuvit löytyivät kohtuullisen nopeassa ajassa. Se toppaus oli mulle vaan henkisesti liian vaikea.

Oj oj oj.

Meikäläiselle epätyypillistä liikehdintää.

Kivi oli osin rapautuvaa.

Näkymiä Kjugelta.