Lisää mukavuutta kiipeilyyn

Kiipeilyssä on paradoksaalista se, että mitä enemmän viettää aikaa epämukavuusalueella sitä enemmän voi kiivetä mukavasti. Jokaisella on omat taakkansa ja mulla on aika paljon kaikenlaisia peikkoja.

Syksyn aikana opin selättämään boulderikammojani ja ainakaan sisällä ei ole tullut friikkailtua. Kun huomasin syksyn kuluvan ja liidimörköjen nousevan pikkuhiljaa esiin enemmän ja enemmän, huomasin, että olen koko syksyn yrittänyt köysitellä mukavasti, enkä pannuttanut kertaakaan. En siis yhtä ainutta kertaa. Ymmärsin, että mun täytyy alkaa tehdä liidissä samaa kun boulderissa; jos haluan kiivetä, mun täytyy aktiivisesti kohdata epämukavia tilanteita. Jos makaan hyytävässä ilmassa mukavasti lämpöisessä makuupussissa ja mulle tulee hätä, niin mä vaan nousen ja menen kuselle, totesi vapaasti käännettynä joku kiipeilyfilosofi asiasta. Sama juttu on kiipeilyn kanssa.

Olen köysitellyt koko tammikuun siten, että jokaisella kiipeilysessiolla otan pannuja, pieniä tai vähän isompia. Epämukavuusalueella on tullut vietettyä tavallista enemmän aikaa, mikä on melko stressaavaa ja tuntuu välillä syövän kiipeilyn iloa. Myös reittien sahaaminen edestakaisin pannuttamisen takia tuntuu ajoittain turhauttavalta. Pää tuntuu kuitenkin olevan joka session jälkeen aina vähän enemmän kunnossa.

Stressaavan tammikuun jälkeen tänään tuli se hetki, kun ajattelin tämän vuoksi mä tätä teen. Fiilis, jota ehkä harvoin saavuttaa sisäkiipeilyssä. Tai ainakin näin omalla kohdallani, muovin tahkoaminen ei ole se ihan inspiroivin juttu, vaan ne mahtifiilikset löytyy usein ulkosalta. Oikeastaan fiilis oli enemmänkin sellainen, että mun ois tehnyt mieli tehdä DiCapriot ja huutaa I'm on top of the world! Ja näin mä mun pään sisällä huusinkin, monta kertaa.

Edellisköysittelyllä lähdin yliksellä testaamaan 6b greidattua reittiä, joka ekalla yrkällä meni tuskaisesti pätkissä. Tokalla onnistuin kiipeämään reitin puhtaasti. Salaa mietin, että voisin ehkä koittaa liidata reittiä. On aika harvinaista, että mun kiipeämiä reittejä greidataan ylöspäin, mut tänään reitin greidi olikin 6c+. Reitti ei kyllä varmaan ole ihan 6c+, mutta mikä itselleni on oleellista on se, että en antanut yhden numerokirjain-yhdistelmän haitata menoa, vaan hyppäsin terävään päähän. Ajattelin, et jos pääsen kolme klippiä putkeen, niin hyvä, ehkä sit jo melkein kehtaa tullakin alas. Ylitin juuri puoli välin reitistä, olin siis klipannut 6 kertaa, kun mielessä kävi ajatus oisko se menossa? Seuraava sekvenssi otti musta ja pumpissa olevista käsistä yliotteen ja se tarkoitti huilia köydessä. Pari muuvia ja toka huili. Lopun reitin ähisin ja puhisin ylös ilman doggausta, puhuin itselleni jalka, käsi, jalka, käsi, klippi, nouset vaan jalan päälle, hengitä, sheikkaa, käsi, jalka, käsi ja siinä se on.

Tärisevin käsin klippasin ankkurin, ei meinannut puhti enää riittää. Vaikka ekan huilin aikana iski pieni pettymys, sillä mä hetken jo ehdin haaveilla, että siitä tulis lähetys, niin ankkurilla iski todella mahtava fiilis. Reitillä on monta epävarmaa ja epämukavaa muuvia, reitti hapottaa, mut mä haastoin itseäni, tein muuveja epämukavuusalueella alaköydessä ja onnistuin niissä. Leijailin koko loppu illan fiiliksissä. Tämän takia mä tätä teen, siedän epävarmuutta, haastan itseäni, turhaudun välillä ja epäonnistun paljon. Ja yksi reitti, ei edes puhdas lähetys, antoi merkityksen kaikelle sille työlle, mitä olen tehnyt. Ja tiedän, etten olisi ollut siellä terävässä päässä, jos en olis aktiivisesti työstänyt pääkoppaani. Fiilis on ihan helvetin hyvä! Lisää tätä!

Mä en oo erikoistunut mihinkään sisäreittien kuvaamiseen ja blogautukset ilman kuvia on mun mielestä tylsiä. Kaivoin siis arkistosta kuvan Koivusaari blocilta, Heikki testailee muuveja reitillä Extended Penis Extension 6C reitillä.