Kesäkuun breikki: Vol 2 Innertkirchen

Sääarvoituksista ei ollut tietoakaan, mutta päätettiin siirtyä kolmannelle päivälle Sveitsiin. TomTom suositteli reitiksi motaria Milanon ja Luganon kautta Andermattiin ja sieltä Innertkircheniin, matka-aika 4 tuntia. Mä olin saanut motareista tarpeeksi ja halusin tsiigailla maisemia, eikä mieleen tieteenkään juuri sillä hetkellä muistunut ne lukuisat kerrat kun on ajettu pientä kiemurtelevaa kärrypolkua kolmeekymppiä, "maisemareittiä", kun motari kulkis ihan vieressä... Vaihtoehtoinen reitti kulkis Innsbruckin kautta - vajaa 5 tuntia.

Maisemareitti
Tuhahdin typerälle navigaattorille ja sanoin Heikille, että "eikös mennä tosta Valle di Non kautta, se laakso joka kulkee siinä Mellon laakson eteläpuolella? Tää navigaattori vaan väittää, ettei se löydä sieltä reittiä, vaikka kulkeehan tossa selkeesti tie." No mitäs sitä muuta kun Heikki myötäili, et "varmaan on ihan hyvä reitti, mennään sinne". Ja seuraavien noin 7 tunnin aikana tuli aika monta kertaa hoettua, että "kyllä tää nyt ainakin maisemien vuoksi kannatti!". Ja siis 7 tunnin jälkeen me ei suinkaan oltu vielä Innertkirchenissä, vaan Lago di Luganon rannalla lähellä Sveitsin rajaa. Matkaa olis jäljellä vaivaiset 3 tuntia...

Ilta alkoi kuitenkin hämärtämään ja Nukkumattikin oli käynyt heittämässä hiekat silmille. Bongattiin pieni parkkialue, joka näytti mukavalta. Rannalta löytyi myös hyvä paikka teltalle, mut valitettavasti täkäläiset kalastajat kalastelivat siinä yömyöhään asti. Auto piti siis laittaa taas valmiiksi tutimisia varten. Sen parkkialueen alla itseasiassa oli parkkihalli, josta löytyi vessa papereineen ja lämpimine vesineen - ihan ilmatteeks! Olis siellä ollut myös uima-allas ja ulkosuihku, mut oli parasta olla testaamatta onneaan, sillä nämä palvelut oli selvästi lukitun portin takana, vaikkakin sinne porttien taakse olis päässyt siitä noin 30cm leveästä välistä, "raosta", portin ja aidan välissä...

Aamulla jatkettiin matkaa kohti Berner Oberlandia suuntana Innertkirchen Susten- ja Grimselpassin risteyksessä. Eka noin tunti ajeltiin motaria Andermattiin, josta käännyttiin Furkapassille. Tästä alkoi maisemat vaan paranemaan. Sveitsissä on ollut poikkeuksellisen luminen kevät ja sen myötä maisemat olikin aika kohdillaan. Grimselpassilla (passhöhe 2165 m) oli lunta paikoin useampia metrejä. Tästä oli enää noin 15km Innertkircheniin.

Toka yö nukuttiin Lago di Luganon rannalla Italian puolella, ihan Sveitsin rajalla. Aamusumpit on juotu ja autoa pakataan taas reissukuntoon.

Furkapass. Kuvan vasemmassa laidassa puolivälistä ylöspäin mutkitteleva tie vie Grimselpassille. Yritin kannustaa Heikkiä iloiseen poseeraukseen jäyhän jökötyksen sijaan (ks. kuva alla), luontevuutta ei sitten ole nimeksikään.

Jäyhä Jököttäjä.

Lumienkeli Furkalle.

Grimselpass passhöhe (alt. 2165m).

Grimselpass pohjoiseen kuvattuna. Vasemmalla (lännessä) Berner Alpit, oikealla Urner Alpit. Järviä ympäröi useita helpohkoja kiipeilysektoreita, greideillä 4-6.

Foto otettu Handeckin kohdalla Grimselpassilla Berner Alppien suuntaan.

Sustenpassin länsipäässä lähellä Innertkircheniä.

Lauantaimakkaraa ja hapankaalia

Oltiin hyvissä ajoin Innertkirchenissä. Tutustuminen Sveitsin kulinaarisiin ihmeisiin oli mitä elämyksellisin. Tilasin lounaaksi ravintolasta salaatin Sveitsiläisellä makkaralla ja juustolla. Heikki valitsi listalta annoksen Sveitsiläisiä makkaroita ja juustoja sekä lisukkeeksi perunakroketteja. Oi joi. No niinpä. Mun annos oli hapankaalia, raastetta, lauantaimakkaraa ja juustolastuja ja päällä mahdollisesti valkosipuli-anjovis-kastike. No valkosipulia siinä kastikkeessa ainakin oli ja reilussa annoksessa valkosipulia on se hyvä puoli, että se peittää reilusti muut maut alleen. Heikin lihalautanen oli siis kylmä leikkelelautanen, onneksi tuli tilattua ne perunakroketit... No sai niillä eväillä vatsansa täyteen.

Steingletscherplatten, Jugendweg 4b

Sveitsin ekat kiivettiin Sustenpassin länsipäässä Steingletscherplattenilla. Itse Sustenpass oli suljettu tietöiden vuoksi. Tässä voisi vielä palata reittivalintaamme, siis saapumiseen Furkapassin kautta, että oltiinpa tällä kertaa onnekkaita, kun ei yritetty Innertkircheniin Sustenpassin kautta, olis meinaan matka-aikaan taittunut vielä ainakin puoli tuntia lisää, mahdollisesti enemmänkin! Olin toposta tsiigaillut paria reittiä, mutta paikan päällä valittiin reitiksi Jugendweg 4b, 250m / 7kp, vapaasti suomennettuna lastenreitti. Joku muukin oli eksynyt kiipeämään reittiä - paikallinen opas kahden asiakkaan kanssa. Meillä ei oikein ollut käsitystä minkätyylistä kalliota, kiipeilyä, pulttausta ym. olisi edessä, joten päätettiin pysyä reilusti mukavuusalueella. Köydenpituudet olivat kahta ekaa lukuunottamatta noin 40-50 metriä pitkiä, pulttiväli 4-5 metriä, krukseissa saattoi olla vähän tiheämpäänkin.

Reitti alkoi pienen puron ylityksellä ja kevyellä loikkauksella seinälle. Gneissi oli mukavan karheaa, släbiä, halkeamaa ja otteita. Eka kp oli hieno släbi ja erittäin armollinen. Kolme seuraavaa hienoudessaan melko vaihtelevia, muutama mukava släbi seassa. Meikäläinen liidasi viidennen kp:n (50 m). Alussa oli hieno släbi, vähän muotoja ja halkeamia, muutamia kiipeilyllisiä muuveja. Kp:n lopussa multa loppui jatkot kesken, mut onneksi lopun släbi oli niin helppoa, että sen pääsi vauhdilla kipittämään ankkurille. Heikin liidaama kuudes kp teki pientä poikkaria vasemmalle ja reitissä oli paikoin ilmavuuden tuntua. Kiipeilyllisesti se ei ollut kovin haasteellinen, mutta ilmavuus toi pientä jännitystä ilmaan. Oli mun vuoro liidata vika kp. Ja täytyy sanoa, että se oli koko reitin paras kp. Sen lisäksi, että siinä oli hienot släbiosuudet, löytyi reitiltä myös kevyesti hänkkäävä osuus, joka muistuttaessaan suomikalliota oli mukavan turvallinen, ihana, helppo ja saipa siinä taas tehdä pari kiipeilyllistä muuviakin. Jälleen kerran mulla loppui jatkot ja jouduin ohittamaan kaksi viimeistä pulttia - onneks loppu oli iisiä släbiä - ja mun hermot kesti rannarin hienosti.

Seitsemän kp:ta släbiä, osin puhdastakin kitkakiipeilyä, tuntui kyllä mukavalta ja greidin kertomasta helppoudestaan huolimatta antoi hieman aihetta miettiä muuveja. Vastaavia släbejä kun ei olla ennen juuri kiivetty ja näin myös tulevia muuveja oli vaikea hahmottaa altakäsin. Sustenpassin maisemista ei voinut kyllä valittaa, ihan koko matkan parasta antia, ja säänjumalatkin olivat lähettäneet koko päiväksi lempeää auringonpaistetta.

Steingletscherplatten Sustenpassilla.

Lähestyminen vei noin 15 minuuttia.

Jugendwegillä (4b). Tää oli niitä vähemmän hienoja köydenpituuksia, mut kivilaatu oli kuitenkin hyvää.

5. kp:n ankkurihyllyllä.

Vika kp oli reitin hienoin. Lopun helppo släbiosuus johdatti turvallisesti, joskin jatkojen vähyydestä johtuen reilulla rannarilla, toppiankkuriin.

Laskeutuminen, todellinen hermoja raastava taistojen taisto. Käydethän menee solmuun ihan joka kerta, ihan sama koilaako ne vai ei tai heittääkö yks kerrallaan. Yhdelle laskeutumisetapille koilattiin köydet holstereille valjaille, mut on siinäkin oma säätönsä ja lopulta nekin meni sitten solmuun.

Auringonlaskun aikaan Camping Grundissa Innertkirchenissä.

Kiipeilyn jälkeen jäätiin vielä parkkikselle syömään safkat ja tsiigailemaan maisemia. Lämpö oli työntänyt lumimassoja liikkeelle ja aika ajoin viereisiltä rinteiltä kuului lumivyöryjen jylyä. Ajettiin takaisin Innertkircheniin ja yövyttiin Camping Grundissa, jnoin 20 frangia yö + lämmin suihku 1 frangi / kerta. Ihan hyvä ja edullinen mesta ja meille sopii hyvin maksaa palveluista erikseen, ei me niitä kuitenkaan paljon käytetä. 

Asahia & Azalee Beach, nimetön 5a
Neljäs aamu valkeni kirkkaana. Selässä tuntui pientä jäykkyyttä, joten aamusumpin jälkeen laitoin Heikin tekemään mun kanssa Asahia. Asahi on siis suomalaisille mummoille ja paapoille käännetty versio itämaisista lajeista, kuten joogasta, johon mediaatio-osuus on niin ikään linkitetty länsimaisena Mindfulnessina. Liikesarja muistuttaa kovasti myös Tae Kwon Don Poomse ja Karaten Kata -liikesarjoja. No ihan sama, Asahi on kevyttä, ei tuu hiki, avaa selän lihaksia ja rentouttaa mukavasti.

Ennen päivän kiipeilyjä päätettiin vähän katsella Meiringeniä, joka on läheinen turistikaupunki ja ajella sieltä vielä Brienziin Brienzerseen rannalle lounaalle.

Evästelyä Brienzissä. Kun tekee itse, ei tule yllätyksiäkään (kuten lauantaimakkarasalaattia) ja takuuvarmasti saa hyvää safkaa. Ja voi valita parhaat paikat.

Suunnitelmien mukaisesti, vatsat täynnä, suunnattiin Grimselpassin Seeplattenille. Kuten jo tossa mainitsin, on Sveitsissä tullut tuhottomasti lunta ja wanderweg Seeplattenille oli suljettu. Oltiin jossain 1700 metrin tienoilla. Jäätiin siis Grimselin padolle Azalee Beach -sektorille ihmettelemään. Jos olis vähän vaivautunut, oltais voitu siirtyä Gersteneggin pidemmille reiteille kiipeämään, mut Heikkiä ei kiinnostanut lähteä takaisin autolle sitä varten, että voidaan siirtyä jollekin toiselle sektorille, kun hyvää kiipeilyä oli ihan vieressä. Mä mökötin ihan hetken, koska en olis millään halunnut jäädä kiipeilemään pikkukalliolle (siis noin 130m korkea) koululaisryhmän kanssa. Mutta koska mun oikea akilles oli ärtynyt släbikiipeilystä (unohdin mun "släbikengät" himaan ja kiipesin miuroilla), niin olihan se lopulta ihan viisas ratkaisu kiipeillä vaan kolmen köyden reitti. Koska akilles särki niin voimakkaasti, niin Heikki sai liidata kaikki kp:t.

Reitille (5a) lähtö oli lumen päältä ekan pultin korkeudelta (tai mä ainakin oletin, et se lumirajan pultti oli eka). Eka kp oli noin 3:n släbi, oikeasti helpompi jos käytti muotoja. Toka kp antoi ymmärtää olevansa helppo, mutta lopun kruksi oli varmaan aika tarkkaan se 5a, mun kipeen jalan kanssa huomattavasti vaikeempi. Kolmas kp oli jatkuvampi 5a. Me laskeuduttiin reittiä pitkin, sillä mun jalan kanssa ei nyt enää tehnyt edes mieli kävellä. Päivä oli mukavan lämmin ja jäätiin hetkeksi sektroille ottamaan aurinkoa. Palattiin illalla seiskan aikaan teltalle Innertkircheniin, laaksossa lämpöä oli iltasella +25 astetta.

Azalee Beach (Gerstenegg) ja reittinä nimetön 5a. Reitin eka pultti löytyi lumirajasta.

Auringonottoa ja löhöilyä Azalee Beachilla.

Paluumatka
Se akilles ärtyi sitten niin, että vikana päivänä ei enää kiivetty, vaan otettiin lungisti. Jotain mitä Heikki on varmaan toivonutkin pitkään. Me kun ei voida kuulemma enää lomailla ja löhötä biitsillä, kun mun on pakko päästä kiipeämään aina kun siihen on mahdollisuus ja lomakohteet valitaan tietysti sen mukaan, että niitä kiipeilymahdollisuuksia on. Ollaan me oikeasti onnistuttu pari biitsilomaakin tekemään kiipeilyn ohessa -  mm. Kroatiassa ja Teneriffalla. Ja nyt loman lopuksi valmistettiin lounas Lago Maggioren rannalla Locarnossa, pulahdettiin Lago Maggioreen vilvoittelemaan ja syötiin päivällinen Stresassa ennen paluulentoa - eiköhän siinä ollut lomailua tarpeeksi.

Paluumatka Nufenpassin kautta (passhöhe).

Nufenpass (alt 2000m).

Stresa, Lago Maggiore. Lounaaksi Prosciutto crudo con melone.