Kesäkuun breikki: Vol 1 Sarcan laakso

Kesä lähestyy ja heinäkuun helteitä odotellessa saatiin töiden puolesta pikku breikki ja otettiin lennot Milanoon ja sieltä kentältä vuokra-auto. Milanosta mentäis sitten säiden mukaan joko Sarcan laaksoon, Melloon tai Sveitsiin. Ekalle päivälle luvattiin koko Alppien kattavaa kaatosadetta ja Sveitsin ylle vielä toisellekin päivälle. Sääennuste piti itseasiassa paikkansa ja me körröteltiin rauhassa Arcoon, jotta tokana päivänä pääsis jo vähän ottamaan tuntumaa kallioon.

Gardalla olikin harmaa iltapäivä ja tihkusadetta. Me nautiskeltiin kahvit mutteripannusta järven rannalla ja otettiin pienet torkut riippumatoissa ja seurattiin välillä paikallisten kalastajien touhuilua.

Otettiin pienet nokoset Garda järven rannalla matkalla Arcoon.

Päiväunien jälkeen jatkettiin Arcoon tekemään vähän kiipeilytarvikeostoksia. Niinku varmaan moni tietääkin, niin Arcossa on ihan sikana kiipeilykauppoja, vieri vieressä. Meidän hankintalistalla oli Petzlin Ange sulkkarit koossa L. Irtosulkkareita ei löytynyt yhdestäkään kaupasta, joten ostettiin Finesse jatkot koossa L+L. Neljälle jatkolle tuli hintaa vaivaiset 75 eur (18,75 eur / jatko). Tuohon hintaan olis kannattanut ostaa useampikin... Me purettiin jatkot ja siirrettiin sulkkarit meidän 60 cm slingeihin. Syötiin paikallisessa pizzeriassa ja meikäläinen olikin odottanut täkäläistä herkkua, prosciutto crudo con melonea, kieli poskella jo viime kesästä asti...

Italian parasta antia - Prosciutto crudo con melone.

Täytyyhän onnen välillä potkiakin - eihän se muuten enää tunnu missään kun lyö päätään Karjalan mäntyyn.  Me varattiin reissuun jälleen se halvimman kategorian auto, joka perinteisesti Italiassa on aina ollut Fiat Panda, sikäläinen kansanauto, mutta mehän saatiinkiin C-luokan menopeli! Audi A1 Sportback kaikenlaisilla herkuilla - harvoinpa vuokra-autolla ajelu on ilo. Heikinkään alla ei penkki natissut kaarteissa, vaan kyllä kelpas ajella! Hetken ehdin tosin vähän huolestua, että auto saattaisi murtovarkaiden silmissä olla turhan houkutteleva. Tämähän olikin jo sen luokan luksuskaara, että me mahduttiin mukavasti nukkumaan kaksi ekaa yötä auton takaluukussa; takapenkit alas, etupenkit eteen ja välitilaan rinkat, köydet jne. Makuupatjat päälle ja avot! Mä mahduin nukkumaan mukavasti ihan suorana.

Parete Zebrata, Cane Trippa 5c
Toka päivänä Arcossa olikin sitten aurinkoa ja lämpöä siinä hellerajan tuntumassa. Käytiin rämpimässä vähän släbiä tutulla Parete Zebratalla - ei oikein tehnyt mieli tuhlata aikaa iänikuiseen reittien alun metsästykseen. Reitiksi arvottiin Cane Trippa 5c, 200m / 7 kp. Itseasiassa reitin greidi on kovin hämäävä. Ekan köyden lopussa on släbillä 5c muuvin kruksi ja loppureitti on noin nelosta. Me vuoroteltiin siten, että Heikki liidasi pääasiassa vaikeammat kp:t ja kakkonen sai kantaa reppua selässään. Kyllä se 5c:n kruksi tuntui yläköydessäkin, reppu selässä, jokseenkin hankalalta. Tuntui että kellahdan heti selälleen jos liikahdankin. Mun kruksin selätys ei ehkä olis ollut kovin kaunista katsottavaa, mutta eihän tässä ollakaan mitään kauneuspisteitä hakemassa.

Aamuseiskan pintaan aloitettiin lähestyminen Parete Zebrataa (vasemmalla kuvassa näkyvä släbi on on osa Parete Zebrataa).

Ja tässä voikin sitten ihastella kyseistä sektoria hieman toisessa mittakaavassa. Metsärajan hieman alapuolelta alkava släbisektori, joka yläreunastaan nousee viistosti oikealle. Takana Monte Brento nousee 1535 metriin, josta vasemmalta löytyy +1000m pitkiä teknoreittejä massiivisten kattojen ylitse.

Kaksi seuraavaa kp:ta oli melko irtonaista, eikä mitenkään erikoisia. Aika irtonaista ja huonolaatuista kiveä. Neljännellä kp:lla Heikki eksyi reitiltä pariinkin kertaan. Pulttiväli koko reitillä oli noin 5-7 metriä ja kyseisellä kp:lla pultit oli sijoitettu siten, ettei niitä havainnut ennen kuin ne olivat nenän edessä. Siis kiikareillakaan ei olis niitä pultteja havainnut ja reitillä pysyminen oli ihan mahdotonta. Heikin liidaama viides kp pääsi todella yllättämään, reitille osui hieno ja helppo nelosen släbiosuus, jossa oli karheaa kalkkikiveä! Tällaisia pikkuhelmiä harvoin löytyy usein toistetuilta kalkkikivireiteiltä. Itse liidasin kaksi viimeistä kp:ta. Oon liidannut ne joskus aiemminkin, kun eksyttiin reitiltä ja päädyttiin kiipeämään tän reitin loppu. Siis jos oletusarvo on se, että me nyt tällä kertaa onnistuttiin pysymään reitillä. 6. kp:ssa oli myös pari hienoa släbiä, hauskoja muotoja ja reikiä. Vikan kp:n kruksi, joskin helppo, oli myös hauska, siinä sai tehdä pari ihan oikeaa kiipeilymuuviakin.

Cane Trippa 5c, 7.kp. Heikki kakkostelee.