Sateella pakettiautossa istuminen on äärimmäisen raskasta. Varsinkin jos sadetta jatkuu päiväkausia. Ensimmäisenä päivänä aikaa saa kulutettua ruokakaupassa ja itsepalvelupesulassa, mutta nekin askareet on nopeasti hoidettu. Lopulta aika katoaa, eikä enää hahmota kuinka monta päivää autossa on tullut istuttua. Sanotaan ettei ole huonoa säätä, on vaan vääränlaisia varusteita. Varusteista huolimatta ulos ei viitsi mennä, koska paraskin sadeasu tuo kaiken kosteuden sisään pakuun. Kosteutta ei toisaalta kyllä pääse mihinkään pakoon. Kylkeään ei voi kääntää törmäilemättä toiseen pakua asuttavaan tylsistyneeseen hahmontapaiseen.
Parin sadepäivän jälkeen mieli on maassa ja tuntuu kuin olisin vain varjo entisestä. Olen haamu. Iloton ja eloton. Mieli vajoaa. Ajattelen miksi minun pitää olla täällä? Katson netistä kiipeilykuvia, joka paikassa tuntuu paistavan aurinko ja ihmiset viettävät yhtä lähetysjuhlaa. Ei sillä, että toivoisin kenellekään paskaa kiipeilysäätä, mutta kyllä ne kuvat on vähän kuin kääntäis puukkoa haavassa. Ja heittäis suolaakin päälle. Kiipeily on kirous, joka saa minut istumaan pakettiautossa sateessa lähes mielipuolena. Tämä elämäntapa on kuluttavaa, mutta en tiedä parempaakaan. Alan kyseenalaistamaan oman elämäni status quo'a. Pidän elämästäni, työstäni, kodistani, ihan kaikista asioista, mutta kiipeily vie paljon enemmän. Se taivuttelee minua luopumaan, antamaan periksi ja uhraamaan monia pitämiäni asioita elämässäni. Toisaalta luopuminen on vapauttava ja tärkeä taito. Kokemuksen tulisi olla majakka, ei laituri.
Lopulta, ajettuamme puolentuhatta kilometriä, vietämme viimeistä sadepäivää Frankenjurassa kylpylässä saunoen, uiden, rentoutuen ja liukuen vesiliukumäessä. Syömme Gasthausissa myöhäisen lounaan ja kahvilassa jälkiruoan. Sadepäivät tulevat ennen pitkää aina kalliiksi. Ja mä olen pihi. Olen äärimmäisen pihi. Mutta olo helpottaa hetkeksi. Nauran. Iloitsen. Mieli avartuu ja rentoutuu. Ymmärrän, että mulla on asiat aika hemmetin hienosti, koska mä voin valittaa paskasta säästä ja mennä kylpylään rentoutumaan sateella. Ihan kaikilla maailmassa ei ole asiat samoin.
Mut jos kelataan aikaa vähän taaksepäin, saavumme kahden päivän ajon jälkeen Rostockista Chamonix'in. Aurinko paistaa, on sunnuntai-iltapäivä ja pian viimeisetkin ihmiset pakkaavat kamat autoonsa ja yövymme rauhassa Col des Montetsilla. Heti aamulla pakkaamme kamat ja lähdemme Les Chéserysille. Päivä on kuuma ja aurinkoinen. Kiipeämme Voie Bleue 5c:n ja Désert de Samba 6a:n, yhteensä 9 köydenpituutta. Päivän ensimmäisellä, minun aloittaessa kiipeilyt, ekalla liidillä olen jälleen kerran ihmeissäni.
Mä en saa mistään kiinni! Missä v*tussa on kaikki käsiotteet? Hetken tutinoiden, epäröintien ja tärinöiden jälkeen jalat alkavat toimia hitaasti mutta varmasti. Eka köydenpituus nousee hitaasti. Tätähän piti kiivetä jaloilla, miten se tuntuu aina aluksi niin vaikealta ja ennen kaikkea, miksi se tulee joka kerta yllätyksenä? Kohta kitka tuntuu helteessäkin riittävältä ja luotto jalkoihin palautuu.
Aloitan juuri tokan reitin, Désert de Samban, viimeistä pitsiä kun taivaalta ripsahtaa kunnon kuuro ja kallio muuttuu liukkaaksi. Pakitan ensimmäiseltä jatkolta takaisin ja päätämme beilata reitin. Viereiseltä ankkurilta nuorehko brittimies näyttää mulle kieltä ja vetää shelliä päälle. Ehdimme jo välpätä, mutta taivas kirkastuu uudelleen. Päätämme odottaa hetken, taivas kirkastuu, tuuli puhaltaa kallion kuivaksi ja kiinnitymme uudelleen köysiin. Kiipeän viimeisen pitsin. Myhäilemme tyytyväisinä keskenämme, että ketkäs ne toppasivatkaan reitin, kun toiset ne laskeutuivat tokavikalta ankkurilta shellit päällä. Niin. Laskeudumme pikapikaa ja kaksi viimeistä pitsiä "tandemina". Brittipojat päättivät lähteä uudelle yrkälle, tällä kertaa meidän juuri kiipeämälle reitille.
Meillä sen sijaan oli päivä täynnä ja päätimme lähteä autolle. Vaan kuinkas sitten kävikään? Pojat olivat nousseet hyvän tovin toista köyttä, kun rankkasade yllätti. Ja tällä kertaa sitä sadetta riitti pitkälle yön tunneille asti. Taisi pojilla jäädä sekin reitti toppaamatta. Sen sijaan me tyytyväisinä, joskin likomärkinä, saavuimme pakullemme ja nostimme maljan kahdelle onnistuneelle nousulle. Olipa hyvä päivä!
Vallorcinessa Piolan In to the Wild 6a+:n kohdalla on topossa jo vuoden ollut todo-merkki. Yhtään huonoa Piolan reittiä ei ole tullut kiivettyä, mutta toisaalta ihan hirveän montaa pitkää reittiä ei ole tullut kiivettyä, joten lähtökohdat vertailulle on heikohkot. Mut vähän sellainen kuva on tullut, että Piolan reitit on kuin vakkariravintola, aina saa mitä tilaa ja harvoin tarvii valittaa. Valitsimme In to the wildin toisen päivän reitiksemme.
Lähestymiseen saimme uhrattua liki kaksi tuntia ja reitin alla evästelimme jälleen rauhassa. Jaoimme köydet niin, että minä liidaan kaksi 6a:n pätkää ja Heikki 6a+:n släbikruksipätkän. Jossain vaiheessa toisen ja kolmannen pitsin aikana ymmärsin mistä reitin nimi tulee; vaikka reitti on pultattu parhaimman standardin mukaisesti, eli krukseissa pulttiväli on noin 2 metriä ja muutoin 3-5 metriä, se on paikoin kuumottava, hieman ilmavakin ja nimensä mukaisesti tulee fiilis "in to the wild". Vaikka oikeesti jotkut jormat nyt siellä nauraa partaansa.
Ennen viimeistä köydenpätkää ehti jälleen iltapäivän sateet ja saimme raekuuron niskaamme. Taivas kirkastui uudelleen ja kiipesimme pikana viimeisen köyden. Laskeutuessa pilvet parkkeerasivat ympärille, sade alkoi jälleen ja liukastelimme nihkeillä köysillä, jotka menivät jatkuvasti valtavaksi solmupalloksi, reitin alas. Opinpa jotain uuttakin. Meinaan Rubikin kuution selvittäminen täytyy olla helpompaa kuin märkien köysisolmupallojen selvittely. Onneksi kuuro jäi päivän viimeiseksi ja saimme hikoilla koko matkan takaisin autolle auringon paahtaesdsa niskojamme. Reitti on Käyrä-Teamin suosittelema, kiivetkää ihmeessä!
 |
| Ekan päivän vika reitti D'esert de Samba 6a ja matka alas on alkanut. |
 |
| In to the wild 6a+ toinen kp. Aivan jäätävä köydenpituus ja jos tän kp:n päässä olis ollut laskeutumisankkuri, niin me oltais varmaan beilattu. Onneksi ei ollut ja selvitettyäni kolmannen 6a:n köyden ekat metrit fiilis vaihtui täysin. |
 |
| Lisää perunalla kuvattuja otoksia. Kolmas köydenpituus oli vähän ilmavakin. Tällä pätkällä kiskaisin vähän jatkostakin, mut seuraavan 6a:n köyden liidasinkin puhtaasti. |
 |
| Välipäivänä boulderoin sen viimevuotisen projektin kuleksimasta. En löytänyt reittiä toposta, mutta greidiksi arvioin jotain 6B ehkä 6B+. |
 |
| Meidän boulderointisessiot tahtoo aina mennä enemmän luontokuvauksen puolelle. |
 |
| Ei lisättävää. |
 |
| Sadepäivinä pyykin kuivaus voi tuottaa vähän ongelmia, Sveitsissä itsepalvelupesuloita kun ei löydy joka nurkalta. Marttailin puhdasta ja kuivaa (!) vaatetta seuraavalle päivälle. |
 |
| Kyllä täältä tarpeet löytyy, jos tarvii sormihaavoja sitoa. |
Kommentit
Lähetä kommentti