Frankenjura ja romanssin alku

Romanssi

Olhavalla löysin itsestäni täysin uusia puolia. Tunsin suomikiipeilyn hienouden uudella tavalla ja koin jotain vastarakastuneen tapaista. Liidasin trädeillä innokkaasti ja varmasti, vaikka kyllä se puntti välillä vähän tutisi, mutta sillätavalla mukavasti kuitenkin. Kesän alussa ajattelin, että syyskitkojen myötä haluaisin etsiä itselleni jonkin tiukan sporttiprojektin. Nyt kuitenkin haluan keskittyä trädittämiseen ja voisinpa jopa kuvitella jotain trädiprojektiakin. Kaikkea sitä maailmassa sitten sattuukin!

Kesän kuumimpina hellepäivinä löysin itselleni myös ihan vahingossa boulderprojektin, johon löysin lähes kaikki muuvit, vain alun ja lopun sekvenssien linkkaus puuttuu, sekä toppaus. Mielessäni ei ollut mikään projektointi, ei näillä keleillä! Olin kuitenkin iloinen päivän työstöstä, odotukset olivat tasan nollassa ”kunhan hengailen” ja kivi oli paahtunut täydessä auringonporotuksessa koko päivän. Syyskitkoille on tiedossa taas kivaa tekemistä!

Frankenjura

Ennen tätä suomikiipeilyromanssin puhkeamista olimme kuitenkin paenneet sateita Sveitsistä Frankenjuraan, mutta löysimme itsemme edelleen odottamassa taivaan kirkastumista. Kuten Frankenjurassa käyneet tietävät, voi siellä kränkätä myös sateella. Mut mehän ei olla niin kovia kiipeilijöitä, että meille sopisi moinen toiminta. Muuten ne kalliot, jotka ovat sateelta suojassa, ovat sitten yleensä kuivalla ilmalla vetisiä.

Frankenjura on tunnetusti redpoint-kiipeilyn syntypaikka ja kiipeily on kestävyyspainotteista: paukut voi loppua yllättävän nopeaa: Not only one climber had to make the experience that it's possible to reach the endurance limit after just 5..6m. (Franken 1, s.17).

Ensimmäisen kohteen valinta oli varsinaista arpapeliä. Haravoimme toposta valoisat ja etelään suuntaavat kalliot - ihan varmuuden vuoksi, että kivi olisi varmasti kuivaa. Tutkimme tähtiä ja greidejä. Lopulta päädyimme Amerikanische Botschaftiin ja jos jotain kallio oli niin taatusti kuiva! Onnistuin flashaamaan seinältä First Ladyn (6+) ja tähtireitti Ronald McDonaldin (7-), mikseipä tähden arvoinen. Amerikanischen kallio oli todentotta vaikealukuista kestävyyskiipeilyä ja verrattuna muihin kaltseihin, joissa myöhemmin kävimme, oli muualla reittien luettavuus huomattavasti helpompaa. Pian kuitenkin Amerikanischella oli jo niin kuuma, että päätimme siirtyä Johnny Cash Wandille.

10 metrin pumppi.

Kasigreidin työstöä Amerikanische Botschaftilla! Ei siinä helteessä siitä mitään tullu (jos ei kenkiä voi syyttää, niin ehkä säitä?).

First Lady (6+) ja ekalla reitillä Frankenjurassa. Vaikka kivi oli vaikealukuista, me molemmat kyllä tykättiin.

Ronald McDonald (7-).

Usean päivän sade oli tehnyt lähestymispoluista todella liukkaat ja onnistuinkin sturtsaamaan jo ennen Johnny Cash Wandille pääsyä. Löin polveni ikävästi kiveen, mutta selvisin onneksi säikähdyksellä – ja jatkoimme matkaamme, minä tovin vielä linkuttaen. Johnny Cash Wandilla useampi reitti oli sammaloitunut kuin myös ensimmäinen kiipeämämme reitti, Himalaya Müller (6+), joka oli puolivälistä ylöspäin saippuaisen liukas, märkä ja, niin, jonkin verran sammaloitunut. Onnistuin kuitenkin pitämään hermoni kurissa pelottavan liukkaista otteista huolimatta ja taskuun tipahti jälleen yksi flash.

Siirryimme kallion toiseen laitaan vähemmän sammaloituneelle alueelle. Tutkailin Kasper Brigitteä (7+), jonka Heikki jo maasta tuomitsi itselleen mahdottomaksi: liian pieniä poketteja! Pienistä poketeista ja listoista huolimatta muuvit oli ekalla yrkällä kasassa, mutta puhti loppui kesken. Näin siis sekä minulla että Heikillä. Toisella yrkällä homma meni kuitenkin molemmilla pakettiin. Viritin vielä viereiseen Brigittes Kasperiin (8/8+) yläköyden ja kahdella ylistelyllä oli muuvit kasassa ja onnistuin vielä linkittämään suurimman osan muuveista. Reitti olisi ollut mulle hyvä projekti ja jätin merkin topoon – jos me joskus tullaan takaisin. Työstöstä tuli tosi hyvä fiilis, oli kiva löytää reitti, joka on napakka, mutta tuntuu kuitenkin hyvinkin mahdolliselta ja onnistuin löytämään todella nopeasti kaikki muuvit, vaikka aluksi reitti tuntui ihan mahdottomalta. Ensimmäinen päivä nostatti mukavasti mieltä sadepäivien jäljiltä.

Sturtsasin lähestymisellä, mutta vauriot jäi onneksi vähäisiksi.

Kasper Brigitte (7+).

Brigittes Kasper (8/8+) työstöä.

Aurinkoiset ja helteiset ilmat tekivät kiipeilystä tukalaa, mutta ilmat vaihtuivat kuitenkin pian taas sateeksi. Sadekuurojen keskellä kiipesimme Steinfelder Wändchenillä, josta mieleeni tuli etäisesti Finale. Saittasin ison läjän 6+:n reittejä, jotka vaativat sekä voimaa, että kestävyyttä. Reitit olivat lyhyitä, mutta jatkuvia: kiipeilyä maasta ankkurille. Onnistuin myös flashaamaan Kleine Lenan (7-), joka jäi päivän parhaaksi suoritukseksi. Läjäpäin voimareittejä viikkojen hipsuttelun jälkeen tuntui forkuissa mukavana pakotuksena.

Viimeisellä päivällä vierailimme Diebeslochilla, joka sai pienen kiipeiljän sielun suorastaan hyrräämään. Kaltsilla on tähtireitti Quergang, joka kulkee isoja poketteja pitkin hänkillä diagonaalisti. Suureksi harmiksi reitti oli sateiden jäljiltä niin liukas, ettemme pystyneet kiipeämään edes ensimmäiselle pultille. Yhtä aikaa harmistuneina ja innostuneina päätimme kuitenkin jättää Frankenjuran taaksemme - joka tapauksesa lähtöön oli enää muutama tunti ja nyt meitä odotti Olhava!

Sateen lomassa Ätsch (6+). Tuli vähän mieleen Finalen kivi, mut näillä reiteillä oli paljon bulgeja ja pikkukattoja! Me likey!

Kleine Lena (7-).

Kunnon Neuvostoliiton aikaisilla kiikareilla kelpaa kiikaroida. Ei näillä paljoa Frankenjurassa tee, mitä nyt huomaamattomasti kyttää naapureita.

Frankenjurassa on paljon access-ongelmia, joten leiriydyttiin ainoastaan sallituilla paikoilla, eikä harrastettu lainkaan villiä leiriytymistä. Stellplatzführeristä oli kerrankin iloa, sillä Frankenjurasta löytyy todella halpoja ja jopa ilmaisia (kuten tämä paikka kuvassa) karavaaniparkkeja!

Tervetuloa Frankenjuraan toivottaa Pottensteinin turistibyroo!

Haluan vielä lopuksi Chamonix'n tapaturman johdosta esittää osanottoni ja toivon voimia kaikille omaisille ja läheisille.