Aavikon punainen kivi
Nyt mennään pikakelauksella Euroopan kierrokselta kotiutumisesta viimeiselle etapille rapakon taakse. Oikeastaan syy kiduttaa itseään parisenkymmentä tuntia lentomatkustaen per suunta ei ollut ainoastaan kiipeilyssä - lähdin tapaamaan Idahossa asuvaa ystävääni, jonka olen tuntenut vaippaikäisestä asti. Ja siinä samallahan tuli vähän kränkättyä aavikon hiekkakivellä Utahissa ja vähän muuallakin.
Lupasin Kosken Jarille seuraavaan Kiipeily-lehteen juttupläjäyksen, joten juttuun tulevaa asiaa & kuvia en postaa tänne, koska se nyt olis yksinkertaisesti tökeröä. Sen sijaan pläjäytin pikana pientä videota reissusta & muuta höpinää.
Tuolla isossa maailmassa oppii sitten kaikenlaista. Kuten kiipeilyetiikasta sen, että reitin voi on-sightata nähtävästi myös yläköydellä (siis mitvit?). Ja sitten on nää yläköysittelijät, jotka lähtee downgreidaamaan reittejä. Luin juuri erään mielipiteen, että trädireitin greidi voi yläköydessä tuntua 1-4 (!) greidiä helpommalta kuin liidissä. Enkä todellakaan väitä vastaan. Onhan se aika eri kiivetä neljä tassua kiinni kalliossa, kun ei tarvii sovitella palikoita ja klippailla köyttä. Ja sit tietysti se trädiliidin psykologinen puoli.
Vaikka mä en omilla suorituksilla loista noin niinku yleiselläkään tasolla, niin trädi- ja halkeamahommissa asiat on vielä huonommalla tolalla. Trädittäminen jännittää ja halkeamatekniikka on olematonta. Kokemuksen puutetta, sanoisinko. Olin silti koko reissun ajan tosi fiiliksissä, vaikka tuli yläköysiteltyä enemmän mitä oon yläköysitelly koko kuluvana vuonna! Eli tein just päinvastoin, mitä viimeksi kirjoitin. Mut itse näen trädihommia aloittelevana, et on parasta hieman nöyrtyä harjoittelemaan ennen tositoimiin ryhtymistä. Aavikolla itsensä telominen ei välttämättä oo ihan leikin asia, kun kännykkäkenttää ei ole ja kaukaisemmilta (& hiljaisemmilta) sektoreilta ei mihinkään ensiapuun kovin haipakkaa pääse. Kyllä mä jonkun äärihelpon trädin onnistuin saittaamaan ja ne harvat vähänki vaikeemmat oli sitten kamoissa roikuskelua. Voi kunpa olis kesä, lähtisin Kustaviin...
Lupasin Kosken Jarille seuraavaan Kiipeily-lehteen juttupläjäyksen, joten juttuun tulevaa asiaa & kuvia en postaa tänne, koska se nyt olis yksinkertaisesti tökeröä. Sen sijaan pläjäytin pikana pientä videota reissusta & muuta höpinää.
Tuolla isossa maailmassa oppii sitten kaikenlaista. Kuten kiipeilyetiikasta sen, että reitin voi on-sightata nähtävästi myös yläköydellä (siis mitvit?). Ja sitten on nää yläköysittelijät, jotka lähtee downgreidaamaan reittejä. Luin juuri erään mielipiteen, että trädireitin greidi voi yläköydessä tuntua 1-4 (!) greidiä helpommalta kuin liidissä. Enkä todellakaan väitä vastaan. Onhan se aika eri kiivetä neljä tassua kiinni kalliossa, kun ei tarvii sovitella palikoita ja klippailla köyttä. Ja sit tietysti se trädiliidin psykologinen puoli.
Vaikka mä en omilla suorituksilla loista noin niinku yleiselläkään tasolla, niin trädi- ja halkeamahommissa asiat on vielä huonommalla tolalla. Trädittäminen jännittää ja halkeamatekniikka on olematonta. Kokemuksen puutetta, sanoisinko. Olin silti koko reissun ajan tosi fiiliksissä, vaikka tuli yläköysiteltyä enemmän mitä oon yläköysitelly koko kuluvana vuonna! Eli tein just päinvastoin, mitä viimeksi kirjoitin. Mut itse näen trädihommia aloittelevana, et on parasta hieman nöyrtyä harjoittelemaan ennen tositoimiin ryhtymistä. Aavikolla itsensä telominen ei välttämättä oo ihan leikin asia, kun kännykkäkenttää ei ole ja kaukaisemmilta (& hiljaisemmilta) sektoreilta ei mihinkään ensiapuun kovin haipakkaa pääse. Kyllä mä jonkun äärihelpon trädin onnistuin saittaamaan ja ne harvat vähänki vaikeemmat oli sitten kamoissa roikuskelua. Voi kunpa olis kesä, lähtisin Kustaviin...
Uii, hienon näköistä!
VastaaPoistaOn tossa halkeemakiipeilyssä oma viehätyksensä ja paikka oli käsittämättömän hieno! On mussa kuitenkin ehkä enemmän sporttikiipeilijän vikaa, vaikken reenaakaan ku urheilija ;)
Poista