If we don't change our direction...

...we are likely to end up where we are headed.

Ajatuslause, joka putkahti sunnuntaina Konalasta ostamastani Climb On! -voidepurkista. Vaikka tulevaisuus onkin vain jonkinlainen projisio siitä, mitä nykyhetkessämme tapahtuu, tuntuu, että se tulevaisuuden taivaanranta, jota olen jo pitkään katsellut ei olekaan mua varten. Voisin kirjoittaa yhtä hyvin monikossa, Heikinkin puolesta, mut pysytään nyt kuitenkin yksikössä. Tässä on seisottu jo pitkään risteyksessä ja katsottu sitä väärää tienhaaraa ja kerätty rohkeutta kääntää selkä ja valita toisin. Määränpääksi tuntematon.

Mukavuusalue vetää puoleensa kuin pehmeä pumpuli, mut sisälle on istutettu jo kauan sitten siemen, joka itää ja nyt se kasvaa. Eilen musta tuntui, että mä hukun. Että mun sisällä velloo niin paljon, että mä hukun. Ja sit se pato murtui. Pelko ja toiveet sekoittuivat päätä heikottavaksi koktailiksi. En meinannut saada henkeä, kun astelin eilen pomon huoneeseen ja pyysin hetken aikaa. Mä oon mielessäni kelannut sen hetken kymmeniä kertoja. Mitä mä sanon - mitä se sanoo. Miten mä aloitan asiani, miten mä jatkan. Se leffa on pyörinyt aika monena iltana, aina eri käsikirjoituksella. Olis helppoa, jos olis vittumainen pomo ja ärsyttävät työkaverit. Mut kun ei oo, on vaan maailman ihanin perhe, ihmiset joita mä rakastan. Se ei helpota asiaa.

Ja mä mietin, että teenkö virheen. Jos, jos, jos. Jos haaveesta tuleekin painajainen. Ja mietin miksi muut uskaltaa lähteä ja mä en, ja miksi muut haluaa jäädä, mut mä en. Sen vähän mitä olen elämässä oppinut, on melkein unohtunut tässä vaiheessa. Että elämä kantaa. Oikeestaan ei elämä ole niin vakavaa.

Hetken änkytettyäni sain sanottua, että me ollaan lähdössä ensi vuonna ulkomaille. Vähän pidemmäksi aikaa. Ja sitä varten tarttis vapaata, ja silleen aika paljon, että ihan kesälomapäivät ei siihen riitä. Me lähdetään kiipeilemään, ja jos ei me nyt lähdetä, niin me ei ehkä lähdetä koskaan.

Viestejä tuntuu tulvivan joka paikasta yhä enemmän. Will Gaddin blogautuksesta On Living And Dying well: Neither are about the money... päädyin kuuntelemaan Alan Wattsin sanoja elämästä.

Asunto on nyt menossa myyntiin. Pyörät pyörii jo. Reissussa ollaan vajaa vuosi. Ihan liian lyhyt aika - liian paljon kiivettävää. Tuossa ajassa ehtii vaan raapasemaan pintaa. Suunnitelmat on vielä auki, mut tarkoitus on haravoida ne kaikkein houkuttelevimmat paikat ja löytää salaiset helmet. Trädiä, sporttia ja boulderia. Mut vielä on paljon duunia edessä, järjestelyjä ja suunnittelua. Onneksi kohta on talviloma ja pääse vähäks aikaa köyden jatkeeksi huilimaan.