Camulaskuri

Kiipeilylehdessä oli taannoin juttua camujen aiheuttamista voimista. Sittemmin, ja kuten näppisliidaajat tietänevät, homma lähti ihan lapasesta ja asiaa on pyöritelty esim. Sloupissa niin camujen kuin kiilojen osalta.

Meidän kaksipäisen perheen isännällä oli vähän luppoaikaa ja pyöräytti exceliin laskurin camujen aiheuttamista voimista. Kollega tohtori P. totesi myös laskurin teoreettisesti validiksi - vaikka kosinilausekkeeseen mitään tohtorin hattua tarvita, yläastekamaa nää laskelmat on. Hommahan on täysin teoreettista, mut sitä oli kuitenkin hauska räpeltää ja katsoa teorian tasolla, että kuinka erilaisilla camun aukeamiskulmilla ja eripituisilla sturtseilla aiheutuu millasiakin voimia kiveen - niin siis korostetaan nyt kertaalleen vielä, että teoriassa.

Kun on liikaa aikaa, syntyy kaikenlaista kilkettä. Mut siis kyllä se vähän pistää funtsimaan, että meikäläisen 50 kilonen runko voi saada pikkupannuilla jopa 700 kilon työntövoiman kiveen, paitsi, että dynaaminen köysi, köysikitka, köyden pituus systeemissä yms. himmaa sitä kiihtyvyyttä ja siten voimaa F1, esimerkkejä muutamista asioista jota laskelma ei huomioi. Mut ne seikathan vaan lisää "varmuuskerrointa", kuten laskurin tekijä tokaisi.

Kommentit

  1. Ihan heti en ymmärrä miksi kalliota levittävä voima on suunnilleen kaksinkertainen camun ja kallion väliseen kosketusvoimaan verrattuna vaikka mielestäni niiden pitäisi olla sama asia? En kyllä ole tohtori mutta DI sentään ja mekaniikka pääaineena.

    VastaaPoista
  2. Moi Olli!

    Kosketusvoima on tuolla sivuissa olevissa nuolissa ja kosketuspisteitä on kaksi. Laskennallisesti siis voima per kosketuspiste. Kalliota levittävä voima sen sijaan on vaakasuoraa voimaa ja tälle ei ole laskettu kahta erillistä pistettä, vaan kokonaisvoima. Vaakavektori on lyhyempi kuin vektori kosketuspisteeseen, siksi levittävä voima ei ole ihan tuplat suhteessa kosketusvoimiin, vaan jää tästä vähän vajaaksi. Toivottavasti selvensi :)

    VastaaPoista
  3. No kyllä mä oikeastaan ymmärsin mitä siinä on tarkoitettu, mutta niitä kahta kosketusvoimaa ei oikeasti voi laskea yhteen, koska ne vaikuttaa eri kappaleisiin. Eli jos vaikka camu on työnnetty kallion ja fleikin väliin, se voima joka rikkoo fleikin, on tuo kosketusvoima. Jos taas mietitään camun kestävyyttä, niin kyllä sitäkin kuormittaa sama kosketusvoima, vaikkakin molemmin puolin camua. Lujuustarkastelussa kuormia ei kuitenkaan summata yhteen, vaan käytetään kosketusvoimaa eli 3559 N.

    VastaaPoista
  4. Trigonometria on laskettu oikein, eli jos F1 on 1962N, niin kosketusvoima on 3559 N. Sen sijaan putoamisesta aiheutuva voima on tällaisen tarkastelun vaikein osuus enkä tiedä miten se edes voidaan laskea, ainakaan tuntematta käytettyjen välineiden jäykkyyttä. Ehkä kiipeilyvälinevalmistajilla on siihen jotain kokemusperäisiä kaavoja?

    Niin ja sori nää nörttihöpinät. Arvaan kyllä että viimestään tossa trigonometrian kohdalla kaikkia lakkas kiinnostamasta. :) Enhän mä koskaan baarissakaan myönnä olevani lujuuslaskija, vaan valehtelen jotain poliisista tai palomiehestä.

    VastaaPoista
  5. Moi Olli,

    Tuo kalliota levittävä voima vois toisin sanoen olla camua avaava voima. Sillähän ei ole kosketuspistettä kallioon.

    Mut siis tätähän nyt ei voi soveltaa mihinkään käytäntöön, siinä on sitten jo niin paljon asiaa pelissä, kuten dynaaminen köysi, köysikitka, köyden pituus systeemissä, lisäksi lukkiutumaton / lukkiutuva varmistuslaite (reverso vs grigri), aktiivinen / passiivinen varmistustapa, raahautuuko liidaaja släbiä pitkin, ja miten camun asettelu vaikuttaa, mitä kaikkea tässä vois keksiä. Arvailuksihan se oikeasti menee.

    Mut nää teoriat on hupihommaa, toisia ei kiinnosta pätkääkään ja mä voisin tuntikausia fundsia näitä :)

    VastaaPoista
  6. Ai niin ja sit tietty suhteessa toivottuun lopputulemaan pitää tosiaan miettiä kuinka itsensä siellä baarissa esittelee :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit