Rautapaita gong fu: Jukka Poika & Jaanankallio

Sunnuntai oli tämän kevään mahtavin päivä. Itse asiassa lämpötila oli aika optimaalinen hyvälle kitkalle (iltapäivästä kallio ehkä vähän jopa lämminkin optimikitkaa ajatellen) ja aurinko oli kuivattanut kallion. Me päätettiin tehdä visiitti Jaanankalliolle. No mitäpä muuta ku kamat autoon ja normisäädöllä nokka kohti Lahtea. Oltiin sitten parikyt kilsaa Lahdesta ja fundsittiin, että mikäköhän se liittymä Jaanankalliolle oli, ei oikein mikään näyttänyt tutulta. Toposta kartta esiin - tää karttahan on ihan väärin piirretty, sinnehän pitäis muka ajaa Hämeenlinnanväylää!

No mutta hetkinen, Jaanankallio näyttäis olevan Hyvinkäällä? WTF? Niin siis eihän tämä edes ollut eka kerta Jaanankalliolla. Navigaattori päälle ja osoite tauluun. Hä! Jotain seiskyt kilsaa perille? Siis melkein sata kilsaa ajettu väärään Jaanankalliosta? No mulla alko puna nousemaan korville. Ei tästä olis pitkä matka enää Havukalliollekaan, mut pysyttiin nyt kuitenkin alkuperäisessä pläänissä. Onneksi olin napannut Ipodin mukaan, sillä Jukka Poika ja vitutus eivät mahdu samaan kosmiseen tilaan. Fiilis ei voi olla muutaku hyvä, kun Jukka Poika sjungaa "mul on liian paljon hyvää". Jos et usko niin testaa :)

Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun oltiin jo lähestymässä Jaanankalliota. Vähän kattelin, että ei täällä viime kesänä mitään järviä ollut. Pellothan siellä tulvi. Kuten tulvi myös se pieni rapaoja, joka pitää parkkikselta tultaessa ylittää. On siinä silta, mut se silta oli vähän matala, kun se puronen tulvi. Kuulemma jostain kauempaa voi kiertää - siellä on kaatunut puu, jota pitkin pääsee ojan yli. Mä mitään lähde kiertämään! Meindlit kainaloon ja kahluu paljain jaloin. Virkisti muuten kummasti!

Jalat pestiin mennen tullen.

 Jaanankallio olikin ihan täynnä porukkaa. Me otettiin lämppäriksi siitä Sile Stone (5c). Heikki vei köyden ankkurille Velliä (5a) pitkin, jonka jälkeen ylisteltiin Sile Stonea. Mä itse diggaan tosta Sile Stonesta, hieno släbi pienillä listoilla. Plussana tietty, että tässä reitissä mulla ei tuu tuskanhiki mun pituuden (lyhyyden) vuoksi. Liidaan sen sitten vielä tänä kesänä, mutta nyt ei psyyke riittänyt. Tokalle pultille syntyy vähän liian reilu rannari eli sieltä jos sturtsaa, niin se on tontitus. Onhan se helppoo ekan pultin jälkeen ja normipituset pääsee tekee tokan klipin mukavasti, mun täytyy vielä tsekata miten se toka klippi menis multa parhaiten ja turvallisimmin. Mä joudun tekee usein muutenkin hätäklippauksia, kun monesti pultit on tsekattu hyvään paikkaan sellasille tavallisille ihmisille (ja tietenkin muutenkin reitin luonne huomioiden). Pulttivälistä tuli mieleen Parete Zebrata Drossa (pari kilsaa Arcosta pohjoseen), jossa pääsin usein klippaamaan vasta kiivettyäni itse kruksiin, joka oli jännää touhua 5 metrin pulttivälillä - Heikki sai vastaavat klipattua kruksin alta. Kävipä niinkin, että yhdellä kp:lla oli pultti uusittu, mä näin vaan chopatun, mut en löytänyt uutta pulttia. Jatkoin matkaa ja klippasin kruksissa kiikkuen 10 metriä edellisen pultin yläpuolella - onneks se oli kuitenkin tosi helppo kp. Mut takaisin Jaanankalliolle.

Mä en lähettänyt yhtään mitään sunnuntaina, ainoastaan ylistelin ja kakkostelin. Heikki träditti klassikon Rev it Up (5-) ja Zombbarin (5+), molemmat RP. Mä ylistelin ekan ja kakkostelin jälkimmäisen. Jälkimmäisellä monet kiipee alun kun tikapuita, mut mä tykkään vetästä heelhookilla heti sen alun neljännen (?) muuvin - huukkauksista tulee jotenkin hyvä mieli. Voi olla, että mä en edes osais kiivetä sitä toisella tavalla. Diggaan kyllä molemmista reiteistä. Tarkoitus oli ylistellä myös Invictaa (6a) ja Pyhimystä (6c). Mut olis ollu turha mennä jonottaa ylistelypaikkaa ja varaamaan reittejä, kun liidajilla kuitenkin on etuajo-oikeus suomikallioilla - ja siinä samalla feissillä näytti olevan ruuhkaksi asti liidaajia. Onhan tässä kesää jäljellä.

Hyvän kiipeilypäivän viimeisteli virkistävä jalkapesu lähtiessä.

Zombbari 5+