Vastuullinen ulkokiipeily ja etiikka erikoisaikana

Tämän blogautuksen aihe sai kimmokkeensa Liisan käytännön ohjenuorasta ulkokiipeilyyn erikoisaikana. Pidän ohjeistusta hyvänä, vaikkei se täysin ongelmaton olekaan (mutta mikäpä asia olisi täysin ongelmaton?). 

Ongelmia aiheuttaa muun muassa seuraavat seikat: on merkkejä, että Corona leviää myös oireettomien ihmisten välityksellä, joten ohjeistus terveenä kiipeämisestä ei takaa, ettet juuri sinä ole tartuttamassa Coronaa muihin. Ongelmia voi syntyä myös ruuhkien välttelystä: esimerkiksi hypoteettinen sosiaalinen skisma itsekkäimpien varatessa oman spottinsa kalliolta heti auringonnousun aikaan tai turha autolla ajaleminen. Ja kuten Liisa mainitsi, mukavuusalue on subjektiivista. Itseasiassa harva kiipeilijä ottaa tietoisesti isoja riskejä. Kiipeilyonnettomuudet ovat pääasiassa onnettomuuksia, eivätkä seurausta hurjapäisestä sekoilusta, ja mitä enemmän harrastetunteja sitä enemmän riskejä realisoituu.

Sveitsin helmiä: Orvin

Kiipeily on etuoikeus. On lähes käsittämätöntä, että länsimainen ihminen kykenee ottamaan huolehtimisen aiheekseen sellaisen asian kuin kiipeily, aikana, jolloin ihmisiä kuolee jopa tuhansittain. Aikana, jolloin monia uhkaa työttömyys ja osa on jo jäänyt työttömiksi. Aikana, jolloin yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisimmissä ammateissa toimivat ihmiset riskeeraavat itsensä ja siinä sivussa perheensä, ja työskentelevät yötä-päivää pelastaakseen ihmishenkiä asettaen omat intressinsä sivuun. On aika hyvä hetki pohtia omia etuoikeuksia ja sitä mikä se oma panos yhteisöille ja yhteiskunnalle on. Voisitko kiipeilyn sijasta vaikka auttaa vapaaehtoisena muita? Mitä merkitystä sinun elämälläsi on?

Nyt kun olen päässyt ihmettelemästä tätä etuoikeutta, kiistämättä sitä, etten itse olisi tässä maailmassa etuoikeutettu, vaikkei juuri nyt ehkä menekään omassa elämässä kaikkein parhaiten. Kirjoituksen varsinaisena aiheena on käsitellä ulkokiipeilyä erikoisaikana eettisestä kehyksestä ja esitellä kaksi ohjenuoraa oman toiminnan eettiseen arviointiin. On muistettava, että vapauden ja oikeuksien ehto on niiden vastuullinen harjoittaminen: vapaudesta ja oikeuksista seuraa velvollisuus olla loukkaamatta muiden vapautta ja oikeuksia.

Sveitsin helmiä: Simplon Dorf

Perinteisesti etiikassa toiminnan eettisyyttä voidaan tarkastella kolmen ulottuvuuden kautta: aie / tarkoitus (velvollisuusetiikka), toiminta itse (hyve-etiikka) ja toiminnan seuraamukset (utilitarismi). Näistä ensimmäinen ja jälkimmäinen soveltuvat parhaiten käsillä olevaan dilemmaan.

Velvollisuusetiikka / toiminnan tarkoitusperä
Velvollisuusetiikan näkökulmasta nostan esille Kantin kategorisen imperatiivin: toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki. Toisin sanoen, mikäli toiminnan periaate ei ole yleistettävissä, toiminta on moraalisesti väärin. Kategorinen imperatiivi tarkoittaa käytännössä universaalia ohjetta, joita ihmisten tulisi kaikessa toiminnassaan noudattaa.

Ulkokiipeilyssä toiminnan periaate ei liity itse kiipeilyyn. Toiminnan periaate voisi pikemminkin olla, että erikoisaikana ihmisellä on vapaus ottaa tarpeettomia harkittuja riskejä. Riskit ovat tarpeettomia siksi, että kiipeily toimintana ei ole ihmiselle ja ihmisyhteisöille välttämätöntä. Tästä näkökulmasta kiipeilyn harrastaminen ei läpäise moraalitestiä.

Utilitarismi / toiminnan seuraukset
Utilitarismissa puolestaan tarkastellaan vain toiminnan seuraamuksia ja yksilön tarkoitusperillä ei ole väliä. Sillä ei ole merkitystä, että harrastat kiipeilyä ihan vaan itsekkäistä syistä, se on ihan ok. Utilitarismissa tarkastellaan sen sijaan suurinta mahdollista hyvää. Suurin mahdollinen hyvä ei kuitenkaan tarkoita, että hyvästä hyötyisi mahdollisimman moni, se tarkoittaa yksinkertaisesti vain suurinta mahdollista hyvää.

Tässä tapauksessa pitäisi listata toiminnan seuraamuksista kaikki mahdolliset haitat ja hyödyt: niin liikkumisen tuomat positiiviset seikat, kuin mahdolliset loukkaantumiset ja terveydenhuollon kuormittuminen. Tilannetta ei tarvitse verrata ns. normaalitilanteeseen eli siihen, että ihmisten kiivetessä varovaisemmin loukkaantumisiakin mahdollisesti sattuu vähemmän - pitää muistaa, että kyse ei ole alkuunkaan normaalitilanteesta. Jokaisen tulisi siis kysyä itseltään: tuottaako kiipeileminen mahdollisimman suurta hyvää tähän maailmaan?

Lopuksi on hyvä hieman suhteuttaa asioita: mitä sitten, jos et pääse kuukauteen, puoleen vuoteen tai vaikkapa vuoteen kiipeämään? Jos olet todella intohimoinen kiipeilijä ja haaveilet kiipeileväsi vielä mummoiässä, tämä aika on hyttysen pieru Saharassa. Sitä paitsi, pieni tauko kiipeilystä antaa keholle mahdollisuuden palautua kaikesta siitä kumulatiivisesta rasituksesta, olemassaolevista, piilevistä ja / tai tuloillaan olevista rasitusvammoista.