Sanojen voima

Kyllä ja ei - sanat muokkaavat kirjaimellisesti aivojamme. Ne määrittelevät mahdollisuutemme, subjektiivisen olemassaolomme tunteen rajat.

Musta tuntuu, että viime vuodet joka puolella on keskitytty vain positiivisuudeen voimaan. Elämällä hetkessä ja sanomalla asioille "kyllä" voi saavuttaa inhimillisen eksistenssin korkeimman muodon, kasvaa täysimittaiseen onnelliseen ja vapaaseen aikuisuuteen, jossa huolet ei paina. Helppoa kuin ostaisi hattaraa Linnanmäellä. Näinköhän? Ironista on, että samalla (klikki)media elää pahoinvoinnin ruokottomasta mässäilystä.

On totta, että monia hienoja juttuja on tapahtunut juurikin sanomalla kyllä tai tarttumalla mahdollisuuteen. Silti sitäkin isompia asioita, joista saa myöhemmin olla kiitollinen, on tapahtunut sanomalla "ei". Voi olla todellinen onni, ettet saanutkaan unelmiesi työpaikkaa. Tai kun elämäsi hurlumhein keskellä toteat, että "ei enää tätä" tietämättä mitä haluat tilalle. Multa on kysytty aika monta kertaa, että mihin ammattiin valmistut tai mitä haluan tehdä valmistuttuani. Suomalaisessa yhteiskunnassa on hyve toimia määrätietoisesti ja rationaalisesti, sillä intuitiivinen ja luova elämänasenne on arvaamaton. Ja se jos mikä on pelottavaa. Mutta luovuuden lähteet kuihtuvat jäykkiin rakenteisiin. Mitä mahdollisuuksia menetämme, jos emme koskaan kyseenalaista sitä mitä elämältä haluamme? Mitä muita mahdollisuuksia on? Millä muulla tavalla elämäänsä voi elää?

Kun ovi suljetaan nenän edestä ja sanotaan "ei", se voi olla mahdollisuus. Sillä kun ihmistä oikein ravistellaan, avautuu mahdollisuus kääntyä sisäänpäin ja tutkia minkälaiset mielikuvat ohjaavat elämäämme. Voi olla, että niissä mielikuvissa on paljon historian ja kulttuurin painolastia, pölyttyneitä muistoja, käsityksiä ja kuvitelmia, jotka eivät kanna enää eteenpäin. En väitä, että tällaiset prosessit olisivat helppoja - ne ovat ennen kaikkea emotionaalisesti hyvin raskaita. Eivätkä nekään itsessään tee autuaaksi, johda vehreämmille maille. On oltava rohkeutta sanoa ei, rohkeutta jättää turvallinen tietämättä mitä tulevaisuus tuo. On siedettävä epävarmuutta. On siedettävä kuulumattomuuden ja merkityksettömyyden tunteita - onhan kyse lopulta siitä, että etsit paikkaa, johon kuulut ja pelkkä olemassaolosi saa merkityksen. Emotionaalisen vuoristoradan keskellä on muistettava, että myrskyn jälkeen on poutasää. Kunnes myrsky puhkeaa jälleen.

Ja mikä elämässä mielestäni on hienointa, on ihmisen kyky muovautua ja muokata, rikkoa rakenteet, tuhota ja rakentaa oma identiteettinsä, elää elämää luovasti.

Ensimmäinen aamu Kuohkimajärven kämpällä, aamulla -16 pakkasta, mutta mulla oli koko telttayön ollut ihan järjettömän kuuma 😄

Ahkiossa kulki kevyesti viikon tavarat. Ruokaa oli riittämiin, olisi riittänyt toisellakin viikolle!

Eka yö lumiluolassa. Oli hiljaista, rauhallista ja seesteistä. Ja kuivaa. Ehdottomasti paras tapa yöpyä talviaikaan!

Aamulla lumikenkäilin meidän lumiluolarivitalon päälle nauttimaan auringonnousun maagisista väreistä. Kuva hetki ennen kuin aurinko nousee Saana-tunturin takaa.

Skinien fiksausta keittiössä.

Kolmen huipun hiihtelyllä.

Gåldahaugenin huipulla.

Maaginen valo.

Tunturisuksilla laskeminen on mielenkiintoinen elämys.

Myrsky-yön aikana sai kaivaa tuuletukset auki pariinkin otteeseen sekä aamulla kaivaa ahkiot kinoksesta. Parhaimmillaan lunta oli pakkautunut luolan eteen lähes kaksi metriä ja lumilippa kasvanut melko isoksi. Kun lippa romahti viereisen luolan oven eteen, oman lumiluolan sisällä kumisi ja vavahteli komeasti! 

Myrskytuuli alkoi hellittämään, mutta tuuli puhalsi vielä navakasti ja lumi pöllysi. Upeita ja vaihtelevia kelejä!