Aika käy varkain

Kuin huomaamatta kaksi vuotta on kiitänyt ohitse. Kaksi vuotta olen reflektoinut elämäni valintoja. Olen opiskellut intohimoisesti. Olen kiivennyt, kun kroppa on antanut myöden. Olen oppinut katsomaan maailmaa monin uusin tavoin ja olen oppinut, että kiipeily ei kulje, jos en pidä kehostani hyvää huolta. Intensiivinen opiskelu on tehnyt mun pään myös pehmeäksi ja tuntuu, että en kiipeillessä ole päässyt siihen flow'hun, joka usein on ajanut kiville ja kallioille.


Vuosi sitten talvella reissattiin banana pancake -hengessä Krabilla ja Laosissa. Nautin viidakon pimeistä öistä ja ihastuin Laosin maaseutuun. 

Ja silti haaveilen.

Ehkä joku päivä jossain. Se tarvitsee vain oikean hetken, oikean paikan, jossa kiipeilyn ilo ja autuus kumpuaa vapaudesta. Luonnon äärellä oleminen, pois sivistyksestä, sopii hyvin introvertille.



Kesällä pyörähdin Chamonix'ssa ja paettiin kahdesti sateita, ensin Annecyyn ja sitten Val di Melloon. Keväällä vietin perinteisesti pääsiäisen Albarracinissa ja toukokuun affiksen reissulla pamahti polvi. 

Kevätkausi lähestyy vauhdilla ja me kunnostetaan pakua. Kaipaan pakuelämää mun sieluni viimeisimpiä sopukoita myöden. Sitä yksinkertaisuutta, raikasta ilmaa, vapautta kulkea. Ei se aina ole autuutta, 40 asteen kuumevatsataudissa ei oo kiva olla pakussa. Tai kun sataa vettä kaksi viikkoa putkeen, kaikki on litimärkää, peset pyykkiä joessa ja virität tuikkuja pyykkien alle, jotta saisit kuivat, puhtaat alushousut ja sukat. Itket, koska elämä kuuden neliön häkissä käy ahdistavaksi. Mut ne kaikki hetket tekee pakuelämästä juuri sitä miksi mä haluan lähteä.



Pääsin nauttimaan loistavista syyskeleistä boulderoiden. Kuumottelin vähän leikatun polven kanssa, mutta onneks matalia uskaltaa aina kiivetä! 

Mä oon opiskellessani huomannut, että olen luonteeltani tutkija. Jos tässä yhteiskunnassa pitäisi löytää joku rooli, jossa voisin olla onnellinen, niin tutkijana saisin toteuttaa mun loputonta uteliaisuutta ja kykyäni havaita ilmiöitä. Mut se uteliaisuus on myös seikkailunhalua, joka ei tyydyty missään tutkijankammiossa. Ja mä pelkään, etten voi saada molempia. Voisinpa olla entisajan seikkailija, tutkija, joka lähtee maailmaan ääriin. Mutta ei silloinkaan nainen voinut olla tutkija, jotain kiitollisuuden velkaa siis vahvoille naisille, jotka taistelivat meille oikeuksia. En usko että silti voisin tehdä tieteellistä tutkimusta, elää pakussa ja tutkia elämän kaikkia puolia, etenkin marginaalisia. Elämän marginaaleista kun löytyy rikkautta. Löytyy niistä kurjuuttakin, mutta epätavanomaisesta voi löytää myös inhimillisen elämän suurimpia rikkauksia.

Tutkijan mieli ei ole ainoastaan utelias, vaan se kyseenalaistaa asiat loputtomiin, eikä ole milloinkaan tyytyväinen. Olen oppinut arvostamaan näitä puolia opiskellessani, sillä ilman niitä en kasvaisi, en yrittäisi ymmärtää, en katsoisi asioita kaikilta mahdollisilta kulmilta ja epäilisi itseäni, näkökantojani ja johtopäätöksiäni.

Annan nyt hetken seikkailunhalun korventaa sisuksiani. Kaikki ajallaan. Kaikki ajallaan.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit