Ajan perhosensiiven iskuja

Kiipeilyn viehättävyyden yhtenä syntymekanismina vaikuttaa autenttinen aika. Mitä on aika ja etenkin autenttinen aika? Autenttisuus syntyy yksilön omistamana kokemuksena ja elämyksenä, epäautenttinen puolestaan on ulkoapäin määriteltyä: virastoaikaa, kellonaikaa. Epäautenttisuus syntyy ennen kaikkea ajan mitattavuudesta sekä siihen liitettävistä arvoista, esimerkiksi taloudellisesta arvosta.

Kuinka kukaan voi omistaa kokemusta tai elämystä, ohikiitävää hetkeä? Kokemuksen omistaminen on refleksiivistä, henkilökohtaista merkityksenantoa. Ajatuksemme, ja siten maailmankuvamme, rakentuu kielen varassa ja sosiolingvistisesti tarkasteltuna kieli itsessään on sosiaalinen rakennelma, joka kantaa mukanaan myös jo vaienneita ääniä. Vaikka meissä siis ajattelee myös muut äänet kuin omamme (ei kuitenkaan kirjaimellisesti), voimme antaa kokemuksillemme tulkintoja rakenteiden kahleista huolimatta.

Siispä aika. Autenttinen aika on edellytys autenttiselle olemiselle. Sellaiselle olemiselle, joka on herkistynyttä ja refleksiivistä. Se on ajan kokonaisvaltaista kokemista, ajan perhosensiiven iskuja, kiihtynyttä tai rauhallista, ja joskus, ihan pieninä hetkinä, aika lakkaa olemasta. Ajan lakkaaminen on sitä kuuluisaa jo niin kulunutta flow'ta. Mutta ajan autenttisuuden kokeminen ei itsessään ole kulunutta, vaan sitoo ihmisen ympäristöönsä intensiivisesti, syvälliseen ja moniulotteiseen hetkessä elämiseen. Ajalla on merkitystä vain vuodenkierrossa ja vuorokaudessa - talven pimeinä öinä tai kesän valoisina ehtoina.

Ja koska kiipeilyn kautta voi lähestyä ajan autenttista kokemista, mahdollistuu autenttinen inhimillinen oleminen. Länsimaisten yhteiskuntien rationalistinen logiikka läikkyy silti sinne minne sitä paetaan. Se saa aloittelevan kiipeilijän ahmimaan ja hätäilemään. Nopea kehityskaari saa monet kadehtimaan kyvykkyyttä. Aloittelija toivoisi jo osaavansa kaiken. Pidempään harrastanut sen sijaan saattaa vastata "parisen vuotta" kysymykseesi "kauanko olet kiivennyt", jos on kiivennyt neljästä viiteen vuotta tai "kolme vuotta tosissaan", jos vuosia on vielä enemmän. Ei, ei kiipeilijät mitenkään yleisesti näin tee, enkä kysymystä kaikille tapaamilleni kiipeilijöille esitä. Silti olen törmännyt tähän ilmiöön. Haluun olla erityisen kyvykäs, siis taitava ja osaava mahdollisimman tehokkaalla ajankäytöllä, eli kilpailukykyinen yksilö. Ja kenen kanssa kiipeillessä kilpailemme? Suurin osa väittää, että itsensä kanssa. Sori, en usko.

Kiipeily on itselleni jatkuvaa henkistä taiteilua sillä kapealla alueella, joka jää egon, kehityshalun ja resistanssin risteykseen. Kiipeily on merkityksellistä, mutta on varottava liittämästä omaa minäkuvaa omaan suoritukseen kiipeilijänä. Haluan kehittyä, sillä oppimisen ja kehittymisen kautta aukeaa yhä laajeneva kiipeilyn maailma, mutta haluan pitäytyä vertaamasta omaa polkuani muiden polkuihin. Hakeutumalla luontoon, kokemuksellisen, autenttisen olemisen äärelle, vastustan yhteiskunnan välineellistä järkeä, rationalismista kumpuavaa epäautenttisuutta.