Boulderfestit Suomen fontsussa
Hei hei, musta tuntuu, että mä meen.
Mä olen syntynyt tien päälle. Vaihtuvat maisemat saa mun sielun lepäämään, se virkistää mun mielen, tunnen iloa, odotusta ja olen täynnä elämää.
Kevään ensimmäinen aamu pakussa, aurinko pilkistää pimennysverhon raosta ja herättelee uuteen päivään. Tervehdin aamuaurinkoa rauhallisella aamujoogalla. Kahvittelemme kolme pannullista raikkaassa ulkoilmassa ja syömme hitaan aamiaisen. Pakkaamme kamat ja nostamme pädit selkään ja lyöttäydymme muun harjakansan seuraan. Ollaan Vaasan boulderfesteillä.
Hautuumaalla seuraamme puihin kiinnitettyjä nauhoja kierrellen kiveltä kivelle. Kiviin maalatut reittinumerot muodostavat circuitin, mut me kiivetään sieltä täältä linjoja, jotka houkuttelee kiipeämään. Numeroista on helppo tarkistaa millä kivellä ollaan ja netistä katsoa kiven muut, merkkaamattomat, reitit. Joku kutsui tätä Suomen fontsuksi, mut mä voisin sanoa yhtä hyvin Suomen Albarracin, koska fontsusta en mitään tiedä. En ole koskaan Suomessa kiivennyt boulderia tähän tyyliin; kiveltä kivelle, loputon määrä reittejä, sormet parin päivän jälkeen nahattomat punaiset lyhtypylväät.
Tässä vaiheessa pitää antaa iso käsi järjestäjille. Festiläisille tämä on mahtavaa marjanpoimintaa, nautitaan sadosta niin helpolla tavalla kuin vain voi. Mut taustalla on paljon enemmän kuin mitä meille tavallisille kiipeilijöille näkyy. Tällainen tapahtuma ei synny itsestään, se syntyy todellisesta intohimosta ja rakkaudesta kiipeilyyn, se vaatii rohkeutta ja positiivista pöhinää. Ja se toi Vaasan hyvin Suomen kiipeilykartalle, uusia tuttavuuksia ympäri Suomen, hienoja kiipeilyfiiliksiä. Eikä pelkästään se kiipeily. Vaan se mahtava porukka, kaikki festeille tulleet kiipeilijät, jotka lopulta teki tän tapahtuman. Tapahtuma oli yksinkertaisesti huikea. Tänne olis voinut jäädä pidemmäksikin aikaa.
Highsportin sivuilta voit lukea Pohjalaisen jutun festeistä.
Mä olen syntynyt tien päälle. Vaihtuvat maisemat saa mun sielun lepäämään, se virkistää mun mielen, tunnen iloa, odotusta ja olen täynnä elämää.
Kevään ensimmäinen aamu pakussa, aurinko pilkistää pimennysverhon raosta ja herättelee uuteen päivään. Tervehdin aamuaurinkoa rauhallisella aamujoogalla. Kahvittelemme kolme pannullista raikkaassa ulkoilmassa ja syömme hitaan aamiaisen. Pakkaamme kamat ja nostamme pädit selkään ja lyöttäydymme muun harjakansan seuraan. Ollaan Vaasan boulderfesteillä.
Hautuumaalla seuraamme puihin kiinnitettyjä nauhoja kierrellen kiveltä kivelle. Kiviin maalatut reittinumerot muodostavat circuitin, mut me kiivetään sieltä täältä linjoja, jotka houkuttelee kiipeämään. Numeroista on helppo tarkistaa millä kivellä ollaan ja netistä katsoa kiven muut, merkkaamattomat, reitit. Joku kutsui tätä Suomen fontsuksi, mut mä voisin sanoa yhtä hyvin Suomen Albarracin, koska fontsusta en mitään tiedä. En ole koskaan Suomessa kiivennyt boulderia tähän tyyliin; kiveltä kivelle, loputon määrä reittejä, sormet parin päivän jälkeen nahattomat punaiset lyhtypylväät.
Tässä vaiheessa pitää antaa iso käsi järjestäjille. Festiläisille tämä on mahtavaa marjanpoimintaa, nautitaan sadosta niin helpolla tavalla kuin vain voi. Mut taustalla on paljon enemmän kuin mitä meille tavallisille kiipeilijöille näkyy. Tällainen tapahtuma ei synny itsestään, se syntyy todellisesta intohimosta ja rakkaudesta kiipeilyyn, se vaatii rohkeutta ja positiivista pöhinää. Ja se toi Vaasan hyvin Suomen kiipeilykartalle, uusia tuttavuuksia ympäri Suomen, hienoja kiipeilyfiiliksiä. Eikä pelkästään se kiipeily. Vaan se mahtava porukka, kaikki festeille tulleet kiipeilijät, jotka lopulta teki tän tapahtuman. Tapahtuma oli yksinkertaisesti huikea. Tänne olis voinut jäädä pidemmäksikin aikaa.
Highsportin sivuilta voit lukea Pohjalaisen jutun festeistä.
 |
| Jalaton matelija 6B+ poikkari. |
 |
| Kultasuihku 6B+. Alkuotteita ja -muuvia piti vähän kaivaa. |
 |
| Homo-Makkonen 6C. Reitti oli ihan pokspoks, kunnes pääsin pyöreään toppiin. Lisäksi ripsahti pari sadepisaraa, joten syytän huonoa kitkaa, en omaa kiipeilytaitoani tai sen puutetta, eeppisestä lopputaistosta. Mahakitka ei meinannut millään riittää, sillä meinasin valua topista useamman kerran. Lopulta sain kitkaa sen verran, että huilailin mahallani ennen viimeistä puserrusta. Olishan sen voinut mantteloidakin. |
 |
| Värikästä jengiä Uberhänk-sekorilla. |
 |
| Pistin festit pakettiin ku esimies. Pekan pähkinä 7A oli koko viikonlopun ruuhkainen ja kävin sitä sunnuntaiaamuna testailemassa. Sormenpäät oli nahattomat, hartioita särki ja jokainen ote teki hirveää tuskaa. Lisäksi alussa jalka vielä däpäsi useamman kerran. Kokeilin ekana betavideon betalla. Lopulta kiipesin ihan eri betalla, joka teki reitistä vähän softimman, mut ei yhtään vähemmän kivan. Kiitos siis hyvästä betavinkistä! |
 |
| Kansikuvatyttö! Kuvassa Fermioni 6C:n lähetys. Hieno reitti ja täysin mun tyylinen. |
Kommentit
Lähetä kommentti